Seuraavassa on Aasian ystävien aktiivien tuottamia artikkeleita ja aineistoja, joissa Aasiaan liittyviä kysymyksiä, kuten politiikka, talous, kulttuuri, ihmisoikeudet, ympäristö ja uskonto käsitellään laajasti ja syvällisen asiantuntevasti.

FM Tove Selin: Aasialainen teatteri ja Puccinin Turandot-ooppera (23.7.2009)
FT Marja-Leena Heikkilä-Horn: Gandhit johtavat Intiaa jälleen (19.5.2009)
FT Marja-Leena Heikkilä-Horn: Suharto - Indonesian hymyilevä kenraali (27.1.2008)
Tove Selin: Rubiinivuorten tragedia - Rauhoituuko Burma koskaan? tammikuu 2008
Burma-seminaarin 15.11.07 ohjelma
FM Tove Selin: Alkuperäiskansat maksavat Mekongin sähkökaupan syksy 2007
FT Marja-Leena Heikkiä-Horn: Burma-artikkeleita 29.9.2007
Aasian ystävät ry:n Komentti kehityspoliittisen ohjelman luonnokseen 8.10.07
Kansainvälisiä Burma-uutisia 29.9.-1.10.2007
FT Marja-Leena Heikkilä-Horn: Laosin "sotahaamut" yrittävät palata kotiin USA:sta (12.7.2007)
Sini Cedercreutz 1/07: Acehin lapset .
Tove Selin 19.11.06: Kahdenväliset vapaakauppasopimukset uhkaavat ihmisiä ja luontoa Aasiassa
FT Marja-Leena Heikkä Horn 29.5.2006: Itätimorilaiset itseään vastaan?
FT Marja-Leena Heikkilä-Horn 17.3.06: Thaksinin lähtölaskenta alkanut

FT Marja-Leena Heikkilä-Hornin artikkelit kesä-syksy 2004:
Malesia muutosten edessä - Tohtori Mahathir siirtyy syrjään
Laulavat kenraalit valtaan Indonesiassa
Gandhi-dynastian joutsenlaulu
Kepeästi vakavasta asiasta - kirja-arvostelu Miesten paratiisi - kirjasta
Rikas köyhä Burma
Niranjan Rajani (artikkelit englanniksi):
Pakistanin presidentin, Kenraali Musharrafin Suomenvierailu (kesäkuu 2004)
Kenraali Musharraf ja asekaupat
FM Tove Selin: Chong Kneasin satamahanke Kambodzhassa ja Suomi (huhtikuu 2004)
FM Tove Selin: Burman pakkotyö (kevät 2003)

Aasialainen teatteri ja Puccinin Turnadot

Italialainen säveltäjä Giacomo Puccini (1858-1924) sävelsi muinaiseen Kiinaan sijouttuvan Turandot - oopperan viimeisillä voimillaan ennen kuolemaansa vuoteen 1924 asti. Ooppera kantaesitettiin huhtikuusa 1926. Seitsemänkymmentä vuotta ensiesityksensä jälkeen se esitettiin syyskuussa 1998 ensimmäisen kerran Kiinassa, Pekingin Kielletyssä kaupungissa kuulun kiinalaisohjaajan Zhang Yimoun ohjauksena. Kesällä 2009 esitys tuli jälleen Savonlinnan oopperajuhlille Pet Halmenin ohjauksena ja visuaaliesena toteutuksena. Tässä artikkelissa tarkastelen aasialaisen teatterin vaikutteita erityisesti Halmenin toteutuksessa.

Väkivaltaa, jännitystä ja romantiikkaa

Giuseppe Adamin ja Renato Semanin libretto pohjaa vanhaan kiinalaiseen kansanlauluun, tai joidenkin lähteiden mukaan persialaiseen Tuhannen ja yhden yön tarinakokoelmaan. Puccini ja ibrestistit olivat konsultoineet erästä italialaista sinologia oopperan yksityiskohdista, ja siksi libretossa ei juurikaan ole virheitä. Oopperan musiikissa on myös kiinalaisia vaikutteita. Tarinassa Kiinan keisarin tytär, jääprinsessa Turnadot tyrmää kosijan toisensa jälkeen asettamalla heille kolme toistaiseksi ratkaisematonta arvoitusta. Mikäli kosija epäonnistuu, hänet mestataan. Jo kymmeniä eri maiden (mm. Intialaisia, persilalaisia) prinssejä oli mestattu, kun paikalle tulee tuntematon kosija, Calaf. Hän on todellisuudessa syrjäytetyn tataarikuninkaan Timurin poika. Turandotin mestausvimma on puolestaan peräisin hänen esiäitinsä kokemista vääryyksistä nimenomaan taraarien käsissä. Calaf osallistuu kisaan hurmaannuttuaan Turnadotin kauneudesta ja onnistuu kuin onnistuukin ratkaisemaan nämä kolme arvoitusta. Prinsessa Turandot ei kuitenkana halua suostua hänen puolisokseen, ja jalomielisyydessään Calaf ilmoittaa, että mikäli prinsessa saa selville hänen nimensä enneen aamunkoittoa, hän lupaa surmata itsensä. Yöllä kukaan ei nuku - nessun dorma - ja aamuyöllä Turnandot määrää nimen tietävän Timurin orjattaren Liun kidutettavaksi, jotta nimi saadaan selville. Liu tappaa itsensä Turnadotin hiusneulalla, jotta hänen ei tarvitse paljastaa rakkaan prinssinsä nimeä. Vaikka Calaf kauhistuu orjattaren kuolemasta, hän lopulta paljastaa Turadotille oman nimensä, Calaf - Timurin poika, ja suutelee Turnadotia. Kun Turandot vie Calafin isänsä Kiinan keisari Altoumin eteen, hän sanoo, että tuntemattoman nimi on - rakkaus.

Turandot Savonlinnassa 2009

Romanilaissyntyinen lavastaja-ohjaaja Pet Halmen visualisoi Turandotin uuden tulemisen Savonlinnaan 2009.   Hän on käyttänyt toteutuksessaan Aasian eri teatteritraditioita sekä länsimaalaisia ikoneita. Kuoro oli puettu sinisiin mao-pukuihin, ja maskeeraaja Mila Niemi oli maskeerannut kuorolaiset kasvoiltaan myös sininiseksi. Orjatar Liu oli mykkäelokuvista tutussa palvelijan asussa, ja   commedia del'artesta tutut koomiset hahmot kansleri Ping, marsalkka Pang ja keittiömestari Pong olivat pukeutuneet Chaplinin kulkureiksi. Timur ja Calaf olivat osin länsimaisissa asuissa (Timur alku- ja loppukohtauksen sairaana Puccinina ja Calaf pikemminkin Puccinin toisen oopperan Madama Butterflyn laivastoupseeri Pinkertonina) mutta prinsessa Turnadot oli puettu upeaan kiinalaiseen Cheongsam-tyyliseen dramaattisen valkoiseen, mustaan ja punaiseen pitkään pukuun sekä suuriin hopeisiin riippuviin korvakoruihin. Keisari Altoum oli taivaalla, taivaan poika kun on.

Olin katsomassa 14.7. esitystä, jossa Calafina oli hongkongilainen tenori Warren Mok, Turandotina amerikkalainen sopraano Lise Lindstrom ja Liuna Inna Dukach. Orkesteria johti Savonlinnan ooopperajuhlien taiteellinen johtaja, kapellimestari Jari Hämäläinen.

Johdannossa mainittu Kielletyn kaupungin Turandot vuodelta 1998 Zhang Yimoun ohjauksena oli tietenkin läpikotaisin kiinalainen visualisointi. Sotilaina esiintyivät oikeat Kiinan kansanarmeijan sotilaat. Kaikki lauluroolit oli italailaisten ja muiden eurooppalaisten laulajien esittämiä, mutta muissa rooleissa, kuten sotilaina, vartijoina, tanssijoina ja muina avustavina henkilöinä oli pelkästään kiinalaisia. Myös eurooppalaiset laulajat oli saatu elehtimään näyttämöllä kiinalaisen oopperan tarditioiden mukaan. Orkesteria johti Pekingissä Zubin Mehta, jonka idea koko oopperan tuominen Kiinaan oli. Aiemmin tämä ooppera oli ollut kielletty Kiinassa Kiinan vastaisena teoksena.

Niinpä oli aika hämmästyttävää, että Halmen oli käyttänyt lähes kaikkien muiden aasialaisten teatterien vaikutteita paitsi kiinalaisen oopperan. Kiinalaista oli ainoastaan alkupuolella ollut pieni leijonatanssi- ja akrobaattiesitys sekä eräät Turandotin liikkeet, jotka muistuttivat Peking oopperan liikkeitä (hurjistuessaan prinsessa veti kädet taitettuna oikealle). Kuoro ja muut liikkuivat näyttämöllä japanilaisen teatterin mukaisesti lyhyin askelin. Calafia häiriköi thaimaalaisen lintutanssin miestanssijat pitkine kynsineen. Japanilaista oli myös se, että päähenkilöt Calaf, Timur ja Liu olivat koko ajan näyttämöllä ja he vaihtoivat vaatteitaan myös näyttämöllä. Tätä teatteri-ilmaisua on käyttänyt jo 1970-luvulla ranskalaisen Ariane Mnouchkinen johtama Théâtre du Soleil, ja Suomessa ohjaaja Kari Selinheimo William Shakespearen kuningas-näytelmiin pohjautuvan Ruusujen sota - näytelmän ohjauksessaan Kemin kaupunginteatterissa 1980-luvun lopulla.  

Lavastus Olavinlinnan kapealla näyttämöllä oli hyvin niukkaa mutta kuvaavaa ja kekseliästä. Kiinalaiset kattorakennelmat ilmensivät aikaa ja paikkaa, ja erilaiset liikkuvat osat keskinäyttämöllä kutakin näyttämökuvaa. Valosuunnittelu oli sekin melko yksinkertaista ja äänisuunnitelua ei ollut lainkaan, onhan kyseessä ooppera, jossa kaikki äänet tulevat orkesterista. Myös se ääni, kun Calaf soitti kosijakilpaan ilmoittautumista merkkaavaa gongia kolme kertaa.

Tove Selin 23.7.2009
Freelancer kriitikko

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/41/Poster_Turandot.jpg

 

Vaalivoitto nosti maan politiikan johtoon jo neljännen polven Gandhin

Intian demokratian perustana on sukudynastia

Intian vaalitulos lupasi toukokuussa 2009 Nehru-Gandhi -dynastian paluuta valtaan maailman suurimmaksi demokratiaksi kutsutussa Intiassa. Yli 700 miljoonaa intialaista antoi äänensä useita viikkoja kestäneessä äänestysoperaatiossa. Monet tarkkailijat ennustivat, että vaalit kaataisivat kongressipuolueen johtaman nykyisen hallitusliittouman. Viime syksyisen Mumbain terroristi-iskun ja kastittomia kosiskelevan Mayawatin arveltiin hetkauttavan äänestäjiä opposition suuntaan. Italialaissyntyisen Sonia Gandhin johtaman kongressipuolueen voitto yllätti näin ollen monet tarkkailijat.

Intia on kohonnut tämän vuosituhannen aikana maailman nopeimmin kasvavien talouksien joukkoon. Talouskasvu on ollut keskimäärin yhdeksän prosentin vuosivauhtia, eikä sen arvella tämänhetkisen talouskriisin aikanakaan laskevan alle kuuden prosentin.

Intian kongressipuolue on maan vanhin puolue ja sen perustajajäseniä oli Motilal Nehru , Indira Gandhin isoisä. Alunperin Intian kansalliskongressi perustettiin 1885 yhteistyöfoorumiksi Intian hindulaisen eliitin ja brittien siirtomaahallinnon välille. Vasta Amritsarin verilöyly 1919 vakuutti Intian eliitin brittien haluttomuudesta minkäänlaiseen vallanjakoon intialaisten kanssa.

Jawaharlal Nehru nousi itsenäisen Intian ensimmäiseksi pääministeriksi 1947 sen jälkeen, kun britit olivat jakaneet Pohjois-Intian kolmeen eri osaan Länsi-Pakistaniin, Itä-Pakistaniin ja Intiaan. Itä-Pakistan irrottautui Länsi-Pakistanista vuonna 1971 ja itsenäistyi pääministeri Indira Gandhin lähetettyä Intian sotajoukot vastasyntyneen Bangladeshin hallituksen joukkojen tueksi.

Tietotekniikan johtotähdeksi

Sekä Jawaharlal Nehru että hänen tyttärensä Indira Gandhi johtivat Intiaa nimellisesti sosialismin ja keskusjohtoisen talouspolitiikan nimissä. Kylmän sodan aikana Yhdysvallat tuki Pakistanin sotilashallituksia ja islamisteja, kun taas entinen Neuvostoliitto vastaavasti tuki Intiaa.

Indira Gandhin poika Rajiv Gandhi muutti kurssia omalla pääministerikaudellaan ja vapautti Intian markkinat keskushallituksen kontrollista. Kuva Intiasta maatalousvaltaisena valtiona muuttui nopeasti tietotekniikan tiennäyttäjäksi. Ulkomailla asuneet intialaiset tietotekniikan asiantuntijat ja monet muutkin korkeasti koulutetut intialaiset palasivat Intiaan uuden talouspolitiikan houkuttelemina.

Rajiv Gandhin ura päättyi samalla tavalla kuin hänen äitinsä ura, molemmat murhattiin. Indira Gandhi kuoli omien henkivartijoidensa luoteihin 1984, yritettyään murskata tuolloin voimakasta sikhien vastarintaa Punjabin maakunnassa. Rajiv kuoli tamilinaisen itsemurhaiskussa 1991 kostona Intian armeijan tuesta Sri Lankan hallitukselle tamilien vastaisessa sodassa. Indira Gandhin nuorempi poika, Sanjay Gandhi , kuoli 1980 lento-onnettomuudessa. Häntä syytettiin väärinkäytöksistä 1970-luvun lopulla julistetun poikkeustilan aikana.

Lesket ja lapset nousevat valtaan

Rajivin italialaissyntyinen leski, Sonia Gandhi huudettiin siltä istumalta kongressipuolueen uudeksi johtajaksi. Kongressipuolueen johto katsoi, että vain Nehru-Gandhi -perheen jäsen voi johtaa puoluetta. Sonia Gandhi vältteli vastuuta monta vuotta, mutta suostui kongressipuolueen johtajaksi lopulta vuonna 1998. Kongressipuolueen voitettua vaalit 2005, Sonia Gandhin olisi oikeastaan pitänyt nousta pääministeriksi, mutta opposition ulkomaalaisvihamielisen propagandan takia Manmohan Singh nimitettiin pääministeriksi.

Sanjay Gandhin leski, Maneka ei tullut toimeen Indira Gandhin kanssa, ja joutui lopulta jättämään dynastian. Hän on toiminut kongressipuolueen vastaisissa oppositiopuolueissa. Hänen poikansa Varun Gandhi oli vaaleissa hindunationalistisen oppositiopuolue Bharatiya Janata Partyn (BJP) ehdokkaana ja herätti pahennusta muslimi-vihamielisellä puheellaan maaliskuussa. Varunin äiti on sikhi, kun taas hänen isoisänsä Feroze Gandhi , Indiran puoliso, oli parsi.

Sonia Gandhin poika, 38-vuotias Rahul Gandhi sen sijaan on nousemassa kongressipuolueen uudeksi johtajaksi ja hänestä povataan jo uutta pääministeriä lähivuosina. Rahulin sisar Priyanka Vadra on toistaiseksi hoitanut omaa perhettään, mutta myös hänen arvellaan nousevan vielä kongressipuolueen johtoon.

Kongressipuolueen voima on aina ollut paitsi tässä myyttisessä perheessä myös puolueen edustamassa sekularismissa ja monikulttuurisuudessa. Jawaharlal Nehrusta lähtien kongressipuolue on vannonut sekularismin nimeen, uskonnollisia symboleja ja avointa tunnustuksellisuutta on kaihdettu. Näin ollen kongressipuolue on tuntunut turvalliselta valinnalta Intian uskonnollisille vähemmistöille - muslimeille, kristityille ja sikheille. Pääministeri Manmohan Singh on sikhi.

Poistetaanpa köyhyys -iskulause

Nehrusta ja Indira Gandhista lähtien puolue on myös nimellisesti ajanut Intian satojen miljoonien köyhien asiaa. Perhe itsessään kuuluu maan ehdottomaan kasti- ja talouseliittiin, mutta Indira Gandhi onnistui tästä tosiasiasta huolimatta vakuuttamaan maan köyhät olevansa heidän asiallaan. 1970-luvulla Indira Gandhin tunnetuimpia iskulauseita oli "garibi hatao" - poistetaanpa köyhyys.

Ironisella tavalla kongressipuolue omaksui samaisen iskulauseen vielä 30 vuotta myöhemmin, jolloin köyhien määrä oli ainakin määrällisesti ellei suhteellisestikin kasvanut. Arviolta 800 miljoonaa intialaista elää köyhyysrajan alapuolella, heistä suurin osa on pienviljelijöitä tai maattomia maatyöläisiä.

Kommunistiset puolueet ovat itsenäisyydestä lähtien hallinneet usein kongressipuolueen kanssa liitossa Keralassa ja Länsi-Bengalissa. Näissä vaaleissa kommunistit hävisivät molemmissa osavaltioissa. Länsi-Bengalissa heidän tappionsa arvellaan johtuneen heidän kovakouraisesta uudesta talouspolitiikastaan, joka pyrki avaamaan Länsi-Bengalin yksityisille sijoittajille. Uttar Pradeshissa ehdokkaana ollut Mayawati, joka on dalit tai kastiton, ei lopulta pystynyt uhkaamaan kongressipuoluetta.

Hindufundamentalistinen BJP syytti epäsuorasti kongressipuoluetta Mumbain tuhoisasta terroristi-iskusta ja väitti kongressipuolueen olevan liian pehmeä taistelussa terrorismia vastaan. BJPn johtaja L.K. Advani joutui kuitenkin eroamaan puolueen johtotehtävistä vaalitappion jälkeen. BJP:n kutsu Intian hindulaistamiseksi ei löydä tarpeeksi tukea edes maan hindujen keskuudessa.

Kongressipuolue edustaa turvallista sekularismia ja tasaista talouskasvua Intiassa, jonka naapuri Pakistan on yhä pahemmin joutumassa Afganistanin sodan taistelutantereeksi.

Marja-Leena Heikkilä-Horn
Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka opettaa Aasian historiaa Mahidolin yliopistossa Thaimaassa.

Julkaistu 19.5.2009 Turun Sanomissa

Diktaattori loi ympärilleen feodaaliruhtinaan tyyliin luotettujen vasallien piirin:

Suharto - Indonesian hymyilevä kenraali

Sunnuntaina 27.1.2008 kuollut Indonesian pitkäaikainen presidentti Suharto syntyi 1921 pieneen jaavalaiskylään Indonesiassa. Peruskoulun jälkeen hän liittyi silloiseen Hollannin kuninkaalliseen armeijaan ja Japanin miehityksen aikana hän sai japanilaisilta upseerikoulutuksen. Indonesian itsenäistyttyä hän liittyi maan armeijaan kohoten kenraaliksi.

Suharto nousi valtaan väkivaltaisen sotilasvallankaappauksen myötä. Syyskuun viimeisenä päivänä 1965 muutamat armeijan upseerit kaappasivat kuusi kenraalia ja tappoivat viisi heistä yhden päästessä pakenemaan.

Suharto nousi tuon yön tunteina vastavallankaappauksen johtoon ja lokakuun ensimmäisen päivän aamuna 1965 siihen asti hallinnut presidentti Sukarno määrättiin kotiarestiin. Sukarno painostettiin luopumaan vallasta ja maaliskuussa 1967 Suhartosta tuli virallisesti Indonesian tasavallan presidentti.

Suharton hallintokauden verinen alku

Maltillistenkin arvioiden mukaan puoli miljoonaa ihmistä sai surmansa vuosien 1965-1966 mielivaltaisissa joukkoteloituksissa. Suurin osa uhreista oli kiinalaisia, joita syytettiin kommunisteiksi. Osa kiinalaisista tosin oli varakkaampaa väkeä ja kansa käytti tilaisuutta hyväkseen ryöstellä heidän omaisuuttaan.Laajimmat mielivaltaiset teloitukset tapahtuivat pääsaarella Jaavalla sekä naapurisaarella Balilla. Usein teloituspartioita johtivat islamilaisen Nahdatul Ulaman (Islamin oppineiden nousu) nuorisosiiven jäsenet.

Indonesian virallisen historiankirjoituksen mukaan Indonesian kommunistinen puolue (PKI) yritti väkivalloin kaapata vallan presidentti Sukarnolta, ja armeijan oli pakko estää tämä.

Koko 32 vuotta kestäneellä Suharton presidenttikaudella vuoden 1965 tapahtumia ei ollut lupa tutkia. Sadat tuhannet ihmiset vangittiin vallankaappauksen yhteydessä ja monet viettivät kymmeniä vuosia vankileireillä ilman oikeudenkäyntiä.

Suharton luovuttua vallasta toukokuussa 1998 monet vaativat vuoden 1965 tapahtumien perusteellista selvittämistä. Suharton nimittämä seuraaja presidentti B.J. Habibie ei tätä kuitenkaan sallinut, eikä myöskään Nahdatul Ulaman pitkäaikainen puheenjohtaja Abdurrahman Wahid presidenttikaudellaan halunnut selvittää oman järjestönsä osallisuutta veritekoihin. Sukarnon tytär Megawati Sukarnoputri ei myöskään vaatinut isänsä vastaisen kaappauksen yksityiskohtien tutkimista. Nykyinen presidentti Susilo Bambang Yudhoyono oli Suharton lojaali sotilas vielä 1990-luvulla.

Sotilasvalta eli uusi järjestys

Suharton sotilasvaltaa kutsuttiin nimellä "orde baru" eli uusi järjestys. Uutta siinä oli oikeastaan aika vähän, paremminkin se vain jatkoi edellisen presidentin, Sukarnon aloittamaa autoritääristä yksinvaltaa.

Sukarno oli presidenttikaudellaan kieltänyt poliittisten puolueiden toiminnan ja Suharto jatkoi samaan tyyliin. Ainoa sallittu "puolue" oli armeijan joukoista koostuva Golkar, johon kaikkien valtion virkamiesten tuli liittyä. Golkar voitti ylivoimaisesti kaikki vaalit vuoteen 1998 saakka.

1970-luvulla oli perustettu näön vuoksi kaksi oppositiopuoluetta, joista toiseen Yhdistyneeseen kehityspuolueeseen (PPP) sulautettiin kaikki islamilaiset järjestöt. Toiseen sallittuun uuteen puolueeseen ajettiin kaikki kristilliset järjestöt ja Sukarnon aikana toiminut Kansallispuolue (PNI). Tämän sommitelman nimeksi tuli Indonesian demokraattinen puolue (PDI), ja Sukarnon tytär Megawati Sukarnoputri nousi vastahakoisesti puolueen johtoon 1993.

Suharto loi ympärilleen feodaaliruhtinaan tyyliin luotettujen vasallien piirin, joka koostui paitsi armeijan kenraaleista myös kiinalaisista liikemiehistä, jotka Suharton suojissa saivat oman osuutensa Indonesian valtavista luonnonrikkauksista.

Koko perhe oli korruptoitunut

Suharto suosi myös omaa perhettään. Hänen vaimonsa Tien Suharto tunnettiin kansan keskuudessa leikkisästi nimellä "Madame Ten Percent" osoituksena siitä, ettei yksikään liiketoiminta maassa onnistunut ilman Suharton perheelle maksettavia voitelurahoja.

1990-luvun lopulla arveltiin Suharton perheen yhteisen omaisuuden kohonneen kymmeneen miljardiin US-dollariin. Rikkaimmaksi perheenjäseneksi julistettiin vanhin poika Bambang Trihatmodjo , jonka arveltiin omistavan kolme miljardia dollaria. Toiseksi varakkain oli vanhin tytär Siti Hardijanti Rukmana eli "Tutut", joka keräsi muun muassa Jakartan alueen tietullimaksut.

Pahamaineisimpana pidetään nuorinta poikaa Hutomo Mandala Putraa eli "Tommya", joka istui pari vuotta vankilassa murhasta tuomittuna. Suhartoa vastaan nostetut korruptio-oikeudenkäynnit kaikki raukesivat hänen heikon terveytensä vuoksi.

Suharton lopulta luovuttua vallasta toukokuussa 1998, maa syöksyi osittain armeijan provosoimaan kaaokseen. Jakartasta levottomuudet siirtyivät vähitellen joka puolelle Indonesian valtavaa saariryhmää, missä eri etniset tai uskonnolliset ryhmät joutuivat keskenään veriseen valtataisteluun armeijan katsoessa tyynesti vierestä. Suharton kaaduttua indonesian valtio on alkanut murentua reuna-alueiltaan. Itä-Timor itsenäistyi ja Aceh ja Irian Jaya ovat vaatineet laajempaa itsemääräämisoikeutta.

Suharto oli edeltäjäänsä Sukarnoon verrattuna varsin värittömän tuntuinen hahmo. Suharto tunnettiin "hymyilevänä kenraalina", joka antoi itsestään lähinnä sen vaikutelman, että hän vain hoiti virkaansa suuren valtiokoneiston yhtenä rattaana. Hän ei milloinkaan pyrkinyt esiintymään Sukarnon kaltaisena karismaattisena johtajana.

Tiedotusvälineet olivat ankaran sensuurin alaisina ja vielä vuonna 1994 Suharto yksinkertaisesti sulki kolme suosittua viikkolehteä. Hän puuttui "oppositiopuolueiden" puheenjohtajan valintoihin. Hänen pelkonsa Sukarnon sukua kohtaan oli niin suuri, että vuonna 1996 hän siirrätti Megawati Sukarnoputrin pois PDI:n johdosta ja sijoitti paikalle oman ehdokkaansa Suryadin . Suharto ei edes yrittänyt väittää, että hänen hallintotapansa edustaisi "aasialaisia arvoja" ja demokratiakäsitettä kuten monet muut aasialaisjohtajat ovat tehneet.

Suharton kauden synkkä perintö

Suharto hallitsi häikäilemättömästi kansasta ja ympäristöstä piittaamatta. Laajojen metsähakkuiden seurauksena Indonesian raiskatut metsät - tai paremminkin pusikot - alkoivat kesällä 1997 palaa ja paloivat noin vuoden aiheuttaen sankan savusumun, joka ulottui Thaimaahan ja Filippiineille asti. Siitä lähtien metsäpalot ovat toistuneet vuosittain aiheuttaen savusumua laajalle alueelle Kaakkois-Aasiaa.

Vuoden 1997 talouskriisi, joka alkoi Thaimaan valuutan bahtin kelluttamisella, johti myös Indonesian valtion talouden nopeaan romahtamiseen. Indonesian sisällä tyytymättömyys Suharton perheen valtaa kohtaan oli kytenyt jo pitkään; nuoremman polven kiinalaiset liikemiehet eivät enää suostuneet maksamaan joka mutkassa välityspalkkioita Suharton perheelle.

Ympäristöliike sai runsaasti tukea ulkomailta, samoin ihmisoikeusaktivistit sekä kasvava ammattiyhdistysliike. Radikaalien islamilaisten opiskelijajärjestöjen edustajat näkivät Suharton rikkovan islamin opetuksia ja kritisoivat Suhartoa islamin oppien perusteella.

Suharto jätti jälkeensä ryöstetyn ja raiskatun, kulttuurinsa ja luonnonvarojensa puolesta äärimmäisen rikkaan maan, jonka toipuminen diktatuurikauden syvistä haavoista tulee kestämään useampia vuosikymmeniä.

Arikkeli ilmestyi tammikuussa Turun Sanomissa. Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka opettaa Kaakkois-Aasian historiaa Mahidolin yliopistossa Thaimaassa.

FM Tove Selin

Rubiinivuorten tragedia - Rauhoittuuko Burma koskaan

Nykyisin Myanmarina (äännetään mjanmaa, ent. Burma) tunnettu alue Kaakkois-Aasiassa Intian ja Thaimaan välissä on koko modernin historiansa ajan ollut enemmän tai vähemmän sotatilassa. Länsimaiseen mediaan se nousi jälleen syksyllä 2007, kun kymmenet tuhannet buddhalaismunkit ympäri maan alkoivat osoittaa mieltään maataan 45 vuotta hallinnutta sotilasjunttaa vastaan. Munkkien mielenosoitukset tukahdutettiin väkivaltaisesti, mahdollsesti satoja tapettiin ja tuhannet munkit pidätettiin. Nyt Burman luostarit kumisevat tyhjyyttään. Miksi näin tapahtui - jälleen?

Rikkaudet yksillä -valta toisilla

Burma on luonnonvaroiltaan yksi Aasian rikkaimmista: sen pohjoiset vuoret ovat täynnä arvokkaita jalokiviä kuten rubiineja sekä   kultaa ja hopeaa,   ja metsissä humisevat maailman viimeiset luonnontilaiset tiikkimetsät. Maan rannikolta löytyy maakaasua. Mutta suurin osa näistä luonnonvaroista on vähemmistökansojen alueilla, jotka ennen Burman itsenäistymistä v. 1948 olivat itsenäisiä kuningaskuntia. Useat vähemmistökansat ovat kristittyjä (karenit, kachinit, chinit) kun enemmistönä   (60%) olevat burmalaiset bamanit ovat buddhalaisia.

Burman ensimmäinen sivilisaatio oli 100-800 -luvuilla jaa. Burman eteläosaa hallinnut pyu-kansan Shrikshretran kuningaskunta, jonka perään nousi korkeakulttuurinen mon-kansan kuningaskunta. Se hallitsi eteläistä Burmaa useaan otteeseen 800 - 1500 lukujen aikana. Ensimmäinen shan -kuningaskunta Pohjois-Burmassa alkoi v. 1315.

Varsinaisten burmalaisten, bamaninen uskotaan tulleen alueelle vasta 800-luvulla. Heidän ensimmäinen Paganin kuningaskunta hallitsi Keski-Burmaa vuodesta 1050 vuoteen 1287 asti, jolloin mongolivalloittaja Kublai Khan tuhosi sen. Ensimmäinen baman-kuningas Anawrahta yritti poistaa burmalaisten omat nat-henget ja puhdistaa buddhalaisuuden. Seuraavina vuosisatoina bamanien kuningaskunnat vuoroin vahvistuivat ja vuoroin heikkenivät. Valtansa päivinä v. 1596 ja 1767 burmalaiset valloittivat ja tuhosivat Thaimaan, ent. Siamin pääkaupungin Ayutthajan.

Näin tultiin 1800-luvulle jolloin Burma jälleen vahvistui ja alkoi hyökätä länteen - Intiaan - Arakaniin ja Assamiin. Siellä vastaan tulivat brittiläiset siirtomaaherrat.

Röyhkeä siirtomaavalta

Britit hallitsivat Burmaa 1852-1948. Mutta koska vähemmistökansat vuoristoalueilla (karenit, karennit, kachinit, shanit, chinit, rakhinet) olivat itsenäisiä kuningaskuntia, britit tekivät heidän kanssaan sopimuksen, jossa nämä saattoivat jatkaa feodalistista hallintoaan osana brittien raja-aluetta, Frontier Areas tai Scheduled Areas. Varsinaista Burmaa eli Irrawadi-joen laaksoa britit hallitsivat osana brittiläistä Intiaa aina vuoteen 1937 saakka. Tämän jälkeen britit hallitisvat Burmaa suoraan.

Brittien siirtomaavalta Burmassa muistetaan heidän halveksivasta suhtautumisestaan buddhalaisuutta kohtaan. Siksi ensimmäiset kapinalliset Burmassa olivat munkkeja. Britit myös harjoittivat kuulua hajota   ja hallitse -taktiikkaansa ja suosivat vähemmistöjä, erityisesti kristittyjä kareneita ja maahan muuttaneita intialaisia burmalaisten sijaan. Tämä herätti tietenkin katkeruutta buddhalaisissa burmalaisissa. Niinpä burmalaisten itsenäisyyssankari Aung San tarttui heti tilaisuuteen kun Japani toisen maailmansodan aikana valmisteli hyökkäystä brittien hallitsemaan Burmaan. Kun Japani hyökkäsi Yhdysvaltojen Pearl Harbouriin 7.12.1941, Aung San ja japanilaisarmeija hyökkäsivät Burmaan vain kaksi päivää myöhemmin, 9.12.1941.

Katkera itsenäisyys

Liittoutuneet valloittivat Burman takaisin briteille toukokuuhun 1945 mennessä. Burmalaiset, Aung San mukaan lukien olivat kääntäneet ajoissa takkinsa ja perustaneet anti-japanilainsen järjestön AFO:n. Niinpä britit joutuivat pian luovuttamaan vallan burmalaisille itselleen.

Aung San oli realisti ja tiesi, ettei Burma voi saada itsenäisyyttä eikä varsikaan rauhaa ellei bamanit tee sopimusta vähemmistökansojen kanssa vallanjaosta. Helmikuussa 1947 järjestettiin Panglongin konferenssi pohjoisessa Shan-valtiossa, jonne Aung Sankin saapui hieromaan sopimusta. Panglongin konfernssissa tehtiin sopimus, jolla Burman liittovaltio oli tarkoitus luoda. Perusperiaatteina oli, että brittien raja-alueina tunnetut vähemmistökansojen valtiot saivat pitää itsenäisyytensä. Paikalla olivat karenit, karennit, shanit, kachinit ja chinit, mutta moneja ja arakaneja ei oltu kutsuttu.

Aung San muodosti väliaikaisen hallituksen, jonne tuli myös vähemmistöjen edustajat. Kuitenkin hänet ja 8 hallituksen jäsentä, myös vähemmistökansojen edustajaa, murhattiin kesäkuussa 1947. Murhien takana oli katkeroitunut itsenäisyystaistelija U Saw. Bamanit eivät myöskään ilmeisesti pitäneet ajatuksesta, että vähemmistöt hallitsevat Burman luonnonvaroilta rikkaimpia alueita. Panglongin sopimus raukesi.

Itsenäisyys, sota ja sotilasvalta

Burma itsenäistyi tammikuussa 1948 ja pääministeriksi nimitettiin itsenäisyysaktivisti U Nu. U Nu oli kuitenkin heikko hallitsija ja sulkeutui pian buddhalaisuuden syövereihin. Kommunistit, karenit ja muut vähemmistökansat aloittivat sisällissodan keskushallitusta vastaan. Vuonna 1961 U Nu julisti Burman buddhalaiseksi valtioksi, jota kristityt, hindu- ja muslimivähemmistöt eivät sulattaneet. Vuonna 1962 II maailmansodan aikana Japanissa sotilaskoulutuksen saanut kenraali Ne Win teki verettömän sotilasvallankaappauksen. Ne Win perusti Burmese Socialist partyn ja alkoi kutsua politiikkaansa Burmese way to socialism -nimellä. Buddhalainen usko ja luostarilaitos sangha säilyttivät asemansa myös ns. sosialistisessa Burmassa.

Kenraalit ovat vaihtuneet mutta sotilasvalta pysyy, huolimatta erityisesti buddhalaismunkkien ja opiskelijoiden protesteista. Kenraalit väittävät olevansa Burman pelastajia ja yhteinäisen Burman takuumiehiä.

Edellinen suuri protestiaalto oli vuonna 1988, ja vaikka sekin murskattiin verisesti, sotilasjuntta joutui järjestämään vaalit v 1990. Vaalit voitti yllättäen ylivoimaisesti Aung Sanin tyttären Suu Kyin johtama Burman demokraattinen liitto (National League for Democracy NLD), mutta juntta ei luovuttanutkaan valtaa vaan pisti voittajat vankilaan tai kotiarestiin. Sadat tuhannet burmalaiset pakenivat maastaan ensin Thaimaan rajan leireille, myöhemmin kolmansiin maihin, Suomeenkin tällä vuosisadalla. Aung San Suu Kyi sai Nobelin rauhanpalkinnon v 1991 jolloin maailma kiinnostui Burman tilanteesta.

Burman sotilasjuntta ja sen nykyinen   johtaja kenraali Than Shwe on tunnettu taikauskoisesta toiminastaan siirrettyyään maan pääkaupungin viidakon keskelle Naypyidaw -nimiseen paikkaan. Siirron todellinen syy lienee sotilaspoliittinen. Toisaalta pääkaupunkien vaihtaminen on Kaakkois-Aasian historiassa tavallista milloin mistäkin syystä. Than Shwe ryhtyi rakennuttaamaan suurta, Rangoonin (Yangon) kuulua Swedagonin temppeliä suurempaa temppeliä uuteen pääkaupunkiin, kun riisin elintarvikkeiden hinnannoususta alkaneet munkkien johtamat mielenosoitukset alkoivat eri puolella Burmaa.

Tähän asti sotilaat ovat kunnioittaneet buddhalaismunkkeja ja hankkineet sanghaan myös omia miehiään.   Theravadabuddhalaislle hengellisen ansion hankkiminen lahjoittamalla luostareille on todella tärkeää.   Mielenosoitukset alkoivat, kun munkit kieltäytyivät ottamasta vastaan sotilaiden lahjoituksia. Tämä on todella loukkaavaa. Mutta kuitenkin munkkien syyskuisten mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen järkytti monia, myös eräitä korkeita sotilashenkilöitä, jotka kieltäytyivät munkkien tapaamisesta.

Rauhoittuuko Burma?

Asiantuntijoiden mukaan munkkien protestin murskaaminen on sotilashallituksen lopunajan alku. Jos ja kun sotilasvalta kaatuu, mitä tulee tilalle? Voiko Burmasta tulla todellinen demokratia? Ja toimiiko Burmassa todellinen uskonnonvapaus, jossa kaikkien uskonnollisten ja uskonnottomien vakaumusta kunnioitetaan? Vai palaavatko nat-henget taas valtaan?

Selvää on, ettei mitään demokratiaa tule ilman, että kaikki maan kansalaiset saavat ihmisoikeudet ja vähemmistökansat itsemääräämisoikeudet. Panglongin sopimus pitää saattaa voimaan.

Kirjoittaja on FM (Japanin tutkimus) ja Kaakkois-Aasian tutkija ja yliopisto-opettaja. Hän on erikoistunut Kaakkois-Aasian ympäristöongelmiin. Hän on Aasian ystävät ry:n puheenjohtaja ja Suomen AEPF (Asia Europe People's Forum)-toimikunnan jäsen. Lisätietoja Burmasta ks. www.aepf-suomi.net .

Lähteet:

Marja-Leena Heikklä-Horn: Burma, teoksessa Kaakkois-Aasian historia ja kulttuurit (kirj. M-L Heikkilä-Horn ja Jukka O Miettinen), Otava 2000 Helsinki

Dr. Lian Sakhongin alustus, Suomen AEPF-toimikunnan Burma-seminaari 15.11.2007 Arbis, Helsinki.

Artikkeli ilmestyi aiemmin Suomen Humanistiliiton Humanisti-lehdessä 3/2007

Ilmestynyt ainemmin Etnia ry:n Esimmäiset kansat lehdessä syksyllä 2007

Tove Selin:

Alkuperäiskansat maksavat Mekongin sähkökaupan

Mekongin alueen alkuperäiskansat ovat suurimpia kärsijöitä hankkeessa, jossa koko Mekongin alue saatetaan yhteisen sähköverkon ja rajojaylittävän sähkökaupan piirin. Sähkön, joka tuotetaan alkuperäiskansojen asuinalueille rakennetuista suurvesivoimaloista Burmassa, Laosissa ja Kiinassa. Maissa, jossa ananvapaus on tukahdutettu, jolloin näitä suurpatoja ei voida vastustaa.

Suomenkin rahoittama Aasian kehityspankin ns. lippulaivaohjelman, Mekongin alueellisen sähkökaupan (Mekong Power Grid) sopimus allekirjoitettiin Kiinan Yunnanin maakunnan pääkaupungissa Kunmingissä heinäkuussa 2005. Allekirjoittajina olivat kaikki 6 ns. laajan Mekongin alueen maiden johtajat (Burma, Kiinan Yunnan, Thaimaa, Laos, Kambodzha ja Vietnam).   Sitä ennen norjalainen konsulttiyhtiö   Norconsult ja epsanjalainen Soluziona olivat tehneet hankkeesta kannattavuuslaskelmat. Hanke on kannattava vain, jos vesivoimalat voidaan rakentaa ympäristöstä välittämättä ja   ilman paikallisten ihmisten kuulemista, hyväksyntää ja kompensaatioita. Nämä paikalliset ihmiset ovat suunnitelman mukaan Burman shanit sekä Yunnanin ja Laosin lukuisat vähemmistö- ja alkuperäiskansat.   Patohankkeet ovat Burman Tasang, Laosin Nam Theun 2 ja Yunnanin Jinghong ja Nuozhadu.

Kelvottomat suunnitelmat

Amerikkalainen International Rivers Network värväsi kanadalaisen energia-asiantuntijan Dr Bretton Garretin käymään läpi konsulttien selvityksiä, ja hän tuomitsi hankkeen suunnitelmat kelvottomiksi. Jo ilman edellä mainittuja ympäristö- ja sosiaalisia ja ihmisoikeuskustannuksia hankkeen kustannukset ovat 43,4 miljardina dollaria ja tuotot vain 914 miljoonaa, eli hankkeen tuotto on 2 %. Hankkeen perusongelmat liittyvät näiden kuuden maan hyvin erilaiseen toimintakulttuuriin, poliittisen järjestelmään ja tietenkin kuuteen eri kieleen. On siis selvää, että hankkeen organisaatiossa ja säännöksissä tulee olemaan suuria ongelmia. Lisäksi prosessi ei ole läpinäkyvä eikä osallistava.

On suorastaan naivia luulla että alueellinen sähkökauppa Mekongilla toimisi, kun se ei kunnolla toimi edes samaa kieltä puhuvien pohjoisamerikkalaisten keskuudessa tai saman kulttuuripiirin Pohjoismaiden Nordpoolissakaan. Ja kuten näillä alueilla, alueellinen sähkökauppa johtaa kuluttajahintojen nousuun.

Padot epädemokratioissa

Hanke perustuu suunnitelmaan, että Brumassa, Kiinan Yunnanissa tuotetaan   vesivoimalla sähkö, joka myydään alueen kasvaviin talouksiin Thaimaahan ja Vietnamiin.

Tasangin patohanke on rakenteilla shanien osavaltioon Burman ja Thaimaan rajalla kulkevaan Salween-jokeen. Padon sähköntuottokapasiteetti on 7110 megawattia (MW) ja sen rakentamiseen tarvitaan 300 km 2    tekolallas. Burmalaiseen tapaan kylät on pakkosiirretty ilman kompensaatioita ja vähemmistökansat on pakotettu pakkotyöhön tai siitä kieltäytyviä rangaistu raiskauksin ja teloituksin. Padon rahoittaa Thaimaan valtiollinen sähköyhtiö EGAT,

Laosin Nam Theun 2 rakentaminen aloitettiin 2005 Maailmanpankin ja muiden alueellisten kehitysrahoituslaitosten myönnettyä rahoituksen. Sen sähköntuotantokapasiteetti on 1070 MW ja tekoallas 450 km 2   . Patoaltaan tieltä on pakkoriirretty 6200 vähemistökansan edustajaa puutteellisin korvauksin. Pato kuitenkin vaikuttaa ainakin 55   000 ihmisen elämään Theun- ja Hinboun-jokien alajuoksilla, mutta heille ei mitään kompensaatioita ole suotu. Pato sijaitsee lisäksi biologisesti rikkaan Nakai Plateaun kansallispuiston vieressä.

Laaja kansainvälinen kansalaisjärejstökampnja yritti estää padon rakentamisen, mutta se ei onnistunut. Viime keväänä tehty tarkastusmatka osoitti järjestöjen esittämän kritiikin todeksi. Pakkosiirrot ovat epäonnistuneet sillä kyläläisten elinkeinot ovat vaarassa huonon uudelleenasutusalueen vuoksi. Patoyhtiön luplauksia kastelujärjestelmän rakentamisesta sekä metsien ja luonnonsuojelualueen suojelemisesta ei ole pidetty. Tekoaltaan tieltä luvattiin raivata metsät ja muu kasvimassa, mutta sitä ei ole tehty. Tekoallas toimii siten valtavana kasvihuonekaasujen tuottajana, kun mätänevä biomassa tuottaa metaania. Lisäksi altaan vesi on sameaa ja kalat kuolevat siellä.

Kiinan padot on rakenteilla Kaakkois-Aasiaa halkovan tähän asti vapaan Mekong-joen pääuomaan Yunnaniin. Yunnan on lukuisten vähemmistö- ja alkuperäiskansojen koti ja luonnonarvoiltaan erittäin rikas. Jinghong on 1500 MW ja se tulee maksamaan 1,2 miljardia dollaria, Vähän yli 2000 ihmistä joutuu jättämään kotinsa. Suurempi Nuozhadu on 5500 MW ja 3,6 miljardia dollaria, pakkosiirrettyjä on lähes 24 000.

Erityiseti Kiinassa Mekongin pääuomaan rakennetut padot vaikuttavat jo nyt voimakkaasti alajuoksuun estäen hedelmällisen tulvalietteen kulkemista. Mekongin tulviessa liete hedelmöittää tulvatasangot, jotka ovat kalojen kutualueita   ja merkittäviä viljelyalueita Mekongin alajuoksun maissa Thaimaassa, Laosissa, Kambodzhassa ja Vietnamissa. Padot ovat jo nyt häirinneet vuosittaista luontaista tulvasykliä. Välillä alajuoksun kansat kärsivät kuivuudesta, välillä epätavallisista tulvista.

Varteenotettavat vaihtoehdot

Kansalaisjärjestöt ovat arvostelleet hanketta myös siksi, että se perustuu epärealistisiin ja ylioptimistisiin sähkönkysynnän kasvulukuihin etenkin Thaimassa. Kuitenkin mahdollisen kasvu voidaan tyydyttaa paljon kestävämmillä ratkaisuilla, kuten kestävillä uusituvilla energioilla, energiansäästöllä ja energiatehokkuden nostolla jopa yli 23 000 MW edestä. Vietnamissa kyetään samaan.

Järjestöjen mukaan patohankkeissa tulisi vähintään noudattaa Maailman patokomission ohjeita. Maailman patokomissio oli v 1997-2000 toiminut alunperin Maailmanpankin ja Maailman luonnonsuojeluliiton IUCN:n perustama monista eri asianosaisista, kuten teollisuus, hallitukset, rahoittajat, kansalaisliikkeet ja kansalaisjärjestöt koostuva   12 hengen komitea, joka laati kestävän padonrakenuksen ohjeiston. Keskeisintä siinä on tasavertaisuus, tehokkuus, osallistava päätöksenteko, kestävyys ja vastuullisuus.

Kansalaisjärjestöjen mukaan alueellista sähkökauppaa ei edes tarvita, tai jos sellainen perustetaan, se pitää perustua hajautettuun uusiutivien energioiden sähkökauppaan.

Mitä Suomessa voidaan tehdä?

Suomen uusi valmisteilla oleva kehityspoliittinen ohjelma on linjaamassa rahoitusosuuden nostamista kansainvälisissä rahoituslaitoksissa kuten Aasian kehitypankissa. Näin mekin verorahoillamme osallistumme Mekongin alkuperäiskansojen kuluttuuriseen kansanmurhaan.

Suomessa kansalaisliikkeiden Simenepuu-säätiö on ensi vuonna (2009) aloittamassa ohjelmaa nimeltä Mekongin energia- ja ilmastoverkoston tukeminen. Verkoston tarkoitus on tehdä realistisia ja kestäviä energiasuunnitelmia mm. Vietnamille ja edistää hajautettua uusiutuvien energioiden hankkeita sähköistämättömällä kyliä maaseudulla mm Laosissa ja Kambodzhassa.   Myös suomalaisten kehitysmaajärjestöjen kattojärjestö Kepa on aloittamassa omaa Mekong-ohjelmaansa, jossa tarkoitus on perehtyä kauppapolitiikkaan ja maaseutukehitykseen alueella.

Mekongin kansat ja kansalaisjärjestöt kaipaavat kaiken tukemme, jotta heidän ympäristönstä, kulttuurinsa ja elinkeinonsa ei tuhoudu kestämättömän Mekongin alueellisen sähkökaupan alle.

Tove Selin

Puheenjohtaja, Aasian ystävävät ry

FT Marja-Leena Heikkä-Hornin Burma-artikkeleita 29.9.2007

Thaimaa mureksii Burman rajakaupan hiljentymistä

Thaimaan englanninkielinen lehdistö seuraa lähinnä länsimaalaisten tietotoimistojen välityksellä naapurimaan Burman tilannetta. Englanninkielinen lehdistö pääkirjoituksissaan myötäilee länsimaiden kantaa Burman vastaisten sanktioiden ja boikotoinnin lisäämisestä. Thaikielinen lehdistö sensijaan keskittyy paikallisiin sensaatioihin,   raakoihin murhiin ja raiskauksiin, ja televisio hömppään. Thaimaan hallitus - sotilasjuntta sekin -   on ollut varsin haluton esittämään mitään kritiikkiä Burman sotilashallintoa kohtaan. Ulkoministeriö on joutunut yhtymään alueellisen järjestön Aseanin varovaiseen lausuntoon toivoen kriisin rauhanomaista loppumista.

Tärkeämpi näkökulma thaimaalaisille Burman kysymyksessä on miljoonien dollarien arvoinen rajakauppa. Thaimaa vie huomattavan määrän kulutustarvikkeita ja vaatteita Burman markkinoille. Thaimaa puolestaan tuo maakaasua, vesivoimaa, jalopuuta, jadea, rubiineja ja halpaa työvoimaa Burmasta.

Burma on kaikille naapureilleen tärkeä kauppakumppani, eikä mikään Aasian maa ole ottanut asiakseen kritisoida Burman sotilashallintoa. Japani on ollut Burman suurin avunantaja vuoden 1988 epäonnistuneen kansannousun jälkeen. Thaimaa, Malesia ja Singapore ovat voineet sanella hinnat ostaessaan Burman raaka-aineita länsimaiden boikotoimalta sotilasjuntalta. Intia ja Kiina ovat liittyneet vasta viime aikoina Burman sotilasjuntan luotetuiksi kauppakumppaneiksi.

Burman sotilasjuntta ei toisin sanoen tarvitse länsimaisia kauppakumppaneita, joten kaikki EUn sanktiot ja boikotit ovat olleet hyödyttömiä. Länsimaisia aseita tulvii Singaporen kautta ja viime vuosina myös Venäjä on elvyttänyt neuvostovallan aikaiset luottamukselliset suhteet Burman hallintoon. Venäjän kautta Burma saattaa saada oman ydinvoimalan, jonka olisi tarkoitus ratkaista Burman krooninen energiapula. Burma myy sähköä Thaimaahan, mutta pääkaupunki Rangoon vajoaa pimeyteen joka toinen päivä monimutkaisen aikataulun mukaan, eri kaupunginosissa pimeys laskeutuu eri päivinä. Vain niissä kaupunginosissa, missä asuu juntan johtavia kenraaleja tai heidän lähisukulaisiin, vältytään sähkökatkoksilta. Burman omavaraistalouteen ja itsenäisyyteen korskeasti vannova juntta on toisin sanoen myynyt alihintaan ahneille naapureille   tuhkatkin pesästä.

Sotilasvalta voimistunut sisällissotien vuoksi

Sotilaat ovat olleet vallassa vuodesta 1962 lähtien. Vuonna 1948 brittien siirtomaavallasta vapautunut Burma kompastui heti kommunistien ja etnisten separatistien aloittamaan sisällissotaan, joka joidenkin etnisten ryhmien osalta, kuten karenien, jatkuu vielä tänäkin päivänä. Pääministeri U Nun siviilihallitus onnistui välillä solmimaan rauhan joidenkin sissiarmeijoiden kanssa, kunnes uusi ryhmä taas tarttui aseisiin autonomian tai itsenäisyyden nimissä. Tämän sisällisodan aikana armeijan asema luonnollisestikin vahvistui ja luottamus siviilipolitiikkoihin katosi.  

Vuonna 1962 kenraali Ne Win kaappasi vallan ja hallitsi aina vuoteen 1988. Tuona aikana Burma eristyi yhä enemmän muusta maailmasta, uhosi omavaraistaloudesta ja itsenäisyydestä, saarnasi burmalaisesta, buddhalaisesta sosialismista samalla kun musta pörssi kukoisti rajakaupan ansiosta.

Burman kansa hermostui junttaansa syyskuussa 1987 - ehkä Filippiinien 1986 kansannousun innoittamina -   hallituksen julistettua kansan vaivalla säästämät setelit kelvottomiksi. Tyytymättömyys jatkui vuoden 1988 puolelle, jolloin se leimahti kesä-heinäkuussa ja massiiviset mielenosoitukset pääkaupungin Rangoonin keskustassa jatkuivat aina syyskuun 18. päivään asti, jolloin hieman nuorempien kenraalien johtama juntta kukisti verisesti kansannousun, tappoi arviolta 3000 ihmistä ja   ajoi miljoonat burmalaiset maanpakoon. Ne Win johti yhä maata esiripun takana 1990-loppuun, jolloin hänet syöstiin nukkemestarin roolista ja hänen perheensä viskattiin vankilaan.

Aung San Suu Kyin puolue hajanainen

Ne Winin entisen aseveljen, kansallissankarin Aung Sanin tytär Aung San Suu Kyi oli palannut Englannista kesällä 1988 hoitamaan sairasta äitiään ja jäi nyt maahan johtamaan burmalaisten demokratia-liikettä. Juntta lupasi vaalit, järjestikin ne, mutta Aung San Suu Kyin johtaman Kansallisen demokratialiikkeen (NLD) voitettua vaalit, juntta kieltäytyi eri tekosyillä luovuttamasta valtaa vaalivoittajille. Aung San Suu Kyille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto 1991, mutta sotilasjuntta kokee hänet länsimaisten poliittisten ja taloudellisten etujen asianajajana, ja on pitänyt häntä kotiarestissa suurimman osan ajasta, jonka hän nyt on viettänyt Burmassa. Aung San Suu Kyin puolue on heikko ja hajanainen eikä sillä ole ollut mitään osaa nyt meneillään oleviin mielenosoituksiin.

Pattitilanne jatkui aina tämän vuoden elokuulle asti, jolloin juntta ilmoitti lopettavansa bensan hinnan subventoinnin, hinta kaksinkertaistui ja kansa meni jälleen kaduille. Vuoden 1988 demokratia-aktivistit - moni vasta vankilasta vapautunut - aloittivat mielenosoitukset, jotka sitten siirtyivät buddhalaisten munkkien johdettaviksi. Munkkikunta on kuitenkin jakautunut yhdeksään eri lahkoon ja monet korkeassa asemassa olevat vanhemmat munkit ovat valinneet armeijan suojeluksen.

Burman yliopistot ovat olleet kiinni vuodesta 1988, yliopisto-opetus on pikkuhiljaa elvytettty yksinomaan etäopiskelun muodossa, jotta opiskelijoilla ei olisi mahdollisuutta päät yhdessä miettiä maansa poliittista ja taloudellista tilannetta. Monet nuoret miehet ovat ryhtyneet munkeiksi vain voidakseen opiskella englantia, atk-ta, kirjanpitoa ja muita aineita, joita munkkien luostarikoulut tarjoavat. Koulutus on näin siirtynyt takaisin niille, joilta britit sen ottivat pois 1900-luvun taitteessa peläten munkkikunnan valtaa. Näiden uusien luostarikoulujen opiskelijat ovat nyt sotilasjuntan vastaisten mielenosoitusten etulinjassa.

Marja-Leena Heikkilä-Horn (FT), Mahidolin yliopisto, Thaimaa

BURMAN POLITISOITUNEET MUNKIT

Burman buddhalaisilla munkeilla on aina ollut merkittävä valta-asema omassa yhteiskunnassaan. Burman kuningaskuntien aikana kuninkaan arvovalta perustui siihen, että munkit suostuivat vastaanottamaan hänen tarjoamiin lahjoituksia. Munkkikunta sai täten valtavia maaomaisuuksia ja vahvistui joskus siinä määrin, että uhkasi kuninkaan yksinvaltaa. Kuningas päätti   tuolloin omien sanojensa mukaan "puhdistaa" munkkikunnan, jolloin hän karkoitti vaikutusvaltaisimmat munkit luostareista ja lähetti nuoremmat jatko-opintoihin Ceylonille. Samalla hän takavarikoi luostarien omaisuuden ja keskitti taas vallan omiin käsiinsä. Tämä valtataistelu käytiin läpi moneen kertaan ennen kuin britit saapuivat Burmaan 1800-luvun lopulla.

Luostari toimi perinteisesti myös koululaitoksena ja kun britit yrittivät kaapata burmalaislasten koulutuksen kristillisiin lähetyskouluihin munkit nousivat vastarintaan. Tällaisia munkkeja olivat esimerkiksi arakanilaissyntyinen U Ottama ja U Wisara. Munkkien johtoasema itsenäisyysliikeessä syrjäytyi 1920-luvulla, jolloin vastaperustetun Rangoonin yliopiston opiskelijat jatkoivat taistelua.

Munkit vaativat buddhalaisuutta valtion uskonnoksi

Itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina munkkikunta ryhtyi vaatimaan buddhlaisuutta valtion uskonnoksi. Burma oli kuitenkin monietninen ja monikulttuurinen yhteiskunta - intialaiset olivat hinduja tai muslimeja, osa kareneista ja kachineista oli kääntynyt kristinuskoon italialaisten katolisten isien tai amerikkalaisten baptistien käännytystyön ansiosta. Pääministeri U Nu kieltäytyi julistamasta buddhalaisuutta valtion uskonnoksi jolloin kymmenet tuhannet buddhalaismunkit osoittivat mieltään Rangoonin kaduilla kuukaudesta toiseen. Lopulta U Nu teki vuoden 1947 perustuslakiin   lisäyksen jonka mukaan buddhalaisuus olisi valtion uskonto. Munkit juhlivat kaduilla. Vain viikkoa myöhemmin U Nu teki perustuslakiin toisen lisäyksen, jonka mukaan kaikki Burmassa harjoitettavat uskonnot olivat valtion erikoissuojeluksessa. Munkit palasivat kaduille osoittamaan mieltään. Kenraali Ne Win kaappasi vallan maaliskuussa 1962, ja siitä lähtien munkkikunta on pidetty kurissa. Thaimaan tapaan munkkien vapauksia on rajoitettu jakamalla heille henkilöllisyyskortit, jonka saadakseen jokaisen munkin tulee olla kirjoilla jossakin luostarissa. Luostarin abotit ovat vastuussa siitä, että munkit eivät käänny valtiovaltaa vastaan.

Munkit protestoineet monella tavalla

Vuoden 1988 demokratialiikkeessä munkit liittyivät opiskelijoiden aloittamiin mielenosoituksiin melko loppuvaiheessa, toisin kuin tänä vuonna, jolloin he johtivat protesteja. Valtiovalta on pyrkinyt hajoittamaan munkkien vallan antamlla munkkikunnan hajautua eri lahkoihin ja suosimalla sitten jotakin tiettyä lahkoa. Burman sotilasjunttaa lähellä oleva Shwegyin-lahko vastaanottaa yhä lahjoituksia myös juntan jäseniltä.  

Burman kurjistuminen, ihmisoikeusloukkaukset ja koululaitoksen romahtaminen ovat tosin johtaneet tilanteeseen, jossa moni nuori ja vanhempikin mies hakeutuu luostariin sen tarjoaman koulutuksen vuoksi tai vain pakoon köyhyyttä ja sotilaiden mielivaltaa. Myös nunnien lukumäärä on kasvanut viime vuosina samoista syistä.

Burmassa on sotilasdiktatuurinkin aikana ollut useita munkkeja, jotka ovat uhmanneet hallituksen valtaa. Jotkut heistä ovat käyneet säännöllisesti tapaamassa kotiarestissa olevaa Aung San Suu Kyita ja samanaikaisesti kieltäytyneet juntan kutsuista. Tällainen hyvin arvostettu karenien osavaltiossa asuva munkki nimeltään U Thamanya kuoli neljä vuotta sitten. Vuosi sitten kuoli toinen äärimmäisen arvostettu burmalainen mon-heimoon kuulunut munkki, joka tunnettiin Thaimaassa nimellä Luang Pho Ottama. Hän takasi Thaimaan puolella turvapaikan monille Burman pakolaisille.

Toistaiseksi on vielä hämärän peitossa kuka syyskuun mielenosoituksia johti. Burmasssa olisi tilaus uudelle juntan vastaiselle karismaattiselle munkille. Munkkikunnan arvovalta on ehdoton, etenkin vanhempien munkkien, jotka mielenosoituksia alunperin johtivat. Presidentti George Bushin avoin tuki YKn yleiskokouksessa Burman päiväkausia jatkuneille rauhanomaisille mielenosoituksille oli äärimmäisen tuhoisa. Juntan silmissä munkkien aito kapina muuttui Yhdysvaltojen manipuloimaksi teatteriksi, ja Bushin tuki antoi juntalle hyvän tekosyyn kukistaa munkkien kapinan.

Marja-Leena Heikkilä-Horn, Mahidol yliopisto, Thaimaa

Taustaa, julk Turun Sanomat 29.6.2005

Pommi-iskut lisäävät epäilyjä Burman yhteyksistä terrorismiin

Yhdysvallat luokitellut Burman jälleen roistovaltioksi

Burmassa järjestettiin eduskuntavaalit 15 vuotta sitten monen vuoden sotilasdiktatuurin ja veristen mellakoiden jälkeen. Vaalit voitti ylivoimaisesti Burman kansallisankarin tytär, viehkeä Aung San Suu Kyi . Sotilasjuntta ei hyväksynyt vaalien lopputulosta, eristi Aung San Suu Kyin moneksi vuodeksi kotiarestiin ja johtaa yhä maata rautaisella otteella. Länsimaat vastasivat kauppaboikotilla ja kehitysyhteisyön lakkauttamisella.

Toukokuussa Burman pääkaupungissa Rangoonissa räjähti kolme pommia samanaikaisesti surmaten 19 henkeä ja haavoittaen satoja. Yhdysvallat on toistamiseen ilmoittanut Burman - tai nykyisen Myanmarin - olevan "roistovaltio". Burman sotilasjuntta on uusien haasteiden edessä.

Burmaa vuodesta 1962 hallinnut kenraali Ne Win kuoli vuonna 2002 unohdettuna ja nöyryytettynä miehenä. Hänen kunnianhimoisen suosikkityttärensä Sanda Winin kolme poikaa oli pidätetty ja tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin korruptiosta syytettyinä syyskuussa 2002.

Kenraali Ne Winin valta ja asema sotilasjunttaa liikuttelevana nukkemestarina hävisi tuomioiden myötä. Hänen suojattinsa, sotilastiedustelun päällikkö kenraali Khin Nyunt teki avoimen välirikon Burman ensimmäiseen perheeseen ja nousi valtansa huipulle.

Palatsivallankaappauksia burmalaiseen tyyliin

Vuonna 1988 valtaan nousseen sotilasjuntan johdossa oli troikka, jonka vahvimpana miehenä Khin Nyuntia pidettiin. Hän oli monen burmalaisen mielestä juntan fiksuin ja kansainvälisesti edustuskelpoisin jäsen. Hän toimi juntan ikkunana ulkomaailmaan, Rangoonin diplomaattikuntaan ja kansainväliseen lehdistöön.

Viime vuoden elokuussa Khin Nyunt syöstiin vallasta verettömällä vallankaappauksella. Kaappauksen myötä tuhottiin koko hänen luomansa sotilastiedustelupalvelu ja kymmeniä miehiä päätyi lyhyen oikeudenkäynnin jälkeen vankityrmään. Tarkkaa lukumäärää tuomituista ei ole, mutta jotain kertonee, että Burman vankiloista tyhjennettiin rikolliset, jotta uudet asukit mahtuivat kalterien taa.

Khin Nyunt on kotiarestissa - Aung San Suu Kyin naapurina - ja hänen yritteliäät liikemiespoikansa, jotka pyörittivät Rangoonin eleganttia italialaiskahvilaa, sateelliitti- ja serveripalveluja sekä amerikkalaistyylisiä pikaruokaloita, tuomittiin vankilaan.

Khin Nyuntia syytetään korruptiosta ja totta onkin, että hänellä oli hyvät suhteet esimerkiksi kiinalaiseen wa-kansaan, joka hallitsee Pohjois-Burmassa laajamittaista oopiumin ja amfetamiinin tuotantoa ja myyntiä. Alunperin wa-kansan johtajat väittivät taistelevansa itsenäisyyden tai autonomian puolesta monien muiden etnisten vähemmistöjen, kuten karenien, kachinien, shanien ja monien tapaan. He allekirjoittivat 1989 aselevon sotilasjuntan kanssa ja ovat sen jälkeen saaneet rauhassa hoitaa huumebisneksiään.

Virallisesti he ovat luvanneet lopettaa unikonviljelyn vuoden 2005 kuluessa YK-ohjelman mukaisesti. Mikäli näin kävisi edes rajoitetulla alueella, amfetaaminin tuotanto pitää wa-kansan johtajat jatkossakin pulskassa kunnossa.

Toisilleen vihamielisiä etnisiä sissiarmeijoita

Shanit julistautuivat itsenäisiksi burmalaisen uuden vuoden kunniaksi 12. huhtikuuta. Itsenäisyysjulistuksen luki maanpaossa asuva Yawnghwen pienen ruhtinaskunnan prinssi. Burman sotilashallitus, Aung San Suu Kyin johtama oppositiopuolue ja enemmistö hallitusta vastaan taistelevista muista etnisistä sissiarmeijoista tyrmäsivät shanien itsenäisyysjulistuksen täydellisesti.

Tavallaan on kaikkien osapuolten etujen mukaista, että pattitilanne ja sisällissota jatkuvat. Sisällisotaa rahoitetaan myymällä kunkin alueen luonnonrikkauksia, olipa se sitten jadea, rubiineja, raakakumia, maakaasua, tiikkiä tai oopiumia.

Suuri osa tuotteista menee Thaimaan kautta hyödyttäen myös thaimaalaisia liikemiehiä. Sotilasjuntta osallistuu kolmantena pyöränä tuottavaan kauppaan etenkin aselevon tehneiden ryhmien kanssa. Sisällisota toisaalta myös oikeuttaa sotilasjuntan olemassaolon ja sen ylläpitämän tiukan kurin.

Sotilasjunttaa kosiskelevat sekä Intian että Kiinan hallitukset, jotka molemmat himoitsevat Burman öljy- ja maakaasuvaroja sekä muita raaka-aineita. Arakanin osavaltion edustalta Länsi-Burmasta on löytynyt öljy- ja maakaasuesiintymiä, joita useat ulkomaalaiset öljy-yhtiöt ovat saaneet luvan ryhtyä poraamaan.

Terroristit ovat löytäneet Burman

Burma on ollut presidentti George W. Bushin sanavarastossa "roistovaltio" jo vuosia ja uusi ulkoministeri Condoleezza Rice toisti virkaan astuessaan saman arvion. Yhdysvallat tukee aktiivisesti Burman oppositiota eri rahastojen, järjestöjen ja yksityisten lahjoittajien kautta. Sekä republikaaninen että demokraattinen puolue ovat lahjoittaneet suuria summia Aung San Suu Kyin Kansalliselle demokratialiitolle ja Thaimaan rajan burmalaisille sissi- ja pakolaisleireille - virallisesti tiedotustoimintaa ja ihmisoikeuskoulutusta varten.

Unkarilaissyntyinen, erityisesti entisen Neuvostoliiton alusmaita rahoittava suurlahjoittaja George Soros tukee myös Burman oppositiota jakamalla apurahoja muun muassa burmalaisille opiskelijoille perus- ja jatko-opintoihin ulkomaille.

Miten aktiivisesti Yhdysvallat aikoo tukea poliittista vallanvaihdosta Burmassa selvinnee lähivuosina. Burma on noussut Iranin, Pohjois-Korean, Sudanin ja Zimbabwen rinnalle uudeksi roistovaltioksi, jonka voidaan väittää tukevan terroristeja ja polkevan ihmisoikeuksia, etenkin jos toukokuun pommiräjähdyksiä ei pystytä perinpohjaisesti selvittämään.

Rangoonin toukokuisen pommi-iskun uskotaan olleen ammattilaisten työtä. Kaupungissa räjähti samanaikaisesti kolme pommia tarkoin valituissa kohteissa eli suosituissa keskiluokan ostoskeskuksissa. Pommin asettajien arvellaan saaneen sotilaskoulutusta. Epäselväksi on kuitenkin jäänyt mistä sotilaskoulutus on peräisin - Burman armeijalta, sissiarmeijoilta vaiko ulkomailta.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka opettaa Aasian historiaa Mahidolin yliopistossa Thaimaassa.
Marja-Leena Heikkilä-Horn

Sini Cedercreutzin kirjoittama Acehin lapset -artikkeli on julkaistu Yhteiset Lapsemme -lehden numerossa 1/2007, s. 16-19. Yhteiset Lapsemme - All Our Children ry työskentelee monikulttuuristen lasten asialla. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö lähtökohtanaan kansainväliset lasten oikeudet. Se edistää maahanmuuttajalasten, ulkomailta Suomeen adoptoitujen, monikulttuuristen sijoitettujen, maamme etnisiin vähemmistöihin kuuluvien, sekä muiden monikulttuuristen lasten asemaa Suomessa. Yhdistys harjoittaa myös kummitoimintaa ja kehitysyhteistyötä.


Acehin lapset toipuvat tsunamista ja sodasta

Teksti ja kuvat: Sini Cedercreutz

Jotkut lapset reagoivat hiljaisuuteen vaipumisella, toiset vihalla, ylivilkkaudella tai nukkumisvaikeuksilla. Jäljelläolevien huoltajien on vaikeaa auttaa lapsia, koska he ovat itsekin avun tarpeessa.

Acehilainen lapsuus sujuu tiiviisti perhe-, suku- ja kyläyhteisön piirissä. Toipuminen alkaa arkirutiinien paluusta 29 sotavuoden ja Aasian tsunamin jälkeen. Se iski pahiten alkupisteensä vieressä sijaitsevaan Indonesian Acehin maakuntaan. Usealle tsunami oli Allahin merkki taistelevalle kansalle. Moni mieskin heltyi kyyneliin, kun pitkän hiljaisuuden jälkeen totesin, etteivät hukkuneet siis kuolleet turhaan. Tsunamin ja konfliktin uhritkin ovat usein samoja ihmisiä ja tarpeet samanlaisia.

Elämä ”meren nousun” jälkeen

Viime vuoden (2006) tapaninpäivänä tuli kaksi vuotta maanjäristyksestä ja hyökyaallosta, joka vaati 170 000 uhria runsaan neljän miljoonan asukkaan trooppisessa Acehissa Sumatran saaren pohjoiskärjessä. Vain kolme acehilaisvanhusta tiesi kertoa muinaisen acehinkielisen sanan smong tarkoittavan hyökyaaltoa, mutta kaikki tietävät tsunamin. Se tuhosi 800 kilometriä rantaviivaa Intian valtamereltä Malakan salmeen asti, 15 prosenttia viljelysmaasta ja paikoin 70 prosenttia rannikkojen infrastruktuurista.

Vasta runsas kolmasosa tarvittavasta 120 000 talosta on rakennettu ja lisäksi 85 000 taloa pitää korjata. 25 000 perhettä on vielä kodittomana ja noin 60 000 köyhää perhettä kärsii väliaikaisissa, ahtaissa tsunamiparakeissa odottaen kotejaan. Tavoite on saada kaikille koti vuoden 2007 loppuun mennessä.

Pääkaupungin Banda Acehin maan tasalle tuhoutuneet alueet ovat ”tyhjää maata”. Siellä saattoivat leikki-ikäiset liimautua viereeni orpokotivierailulla. Kauhunsekainen ilo kumpuili, kun koppasi jonkun tenavan syliinsä ja tarinoi täysin epäuskottavasti vaikka siitä, miten Suomessa kävellään jäätyneen meren päällä ja onkiminen tapahtuu rei’istä.

Meri herättää lapsissa vielä tätä sekavampia tunteita. Nuorten parissa runoilu ja laulukilpailut ovat suosittuja pienempien lasten piirtäessä riipaisevasti. Jotkut lapset reagoivat hiljaisuuteen vaipumisella, toiset vihalla, ylivilkkaudella tai nukkumisvaikeuksilla. Jäljelläolevien huoltajien on vaikeaa auttaa lapsia, koska he ovat itsekin avun tarpeessa.

Juuri nyt acehilaiset haluavat unohtaa menneen ja katsoa tulevaisuuteen

Orpokodeissa ja kouluissa on huutava pula kirjoista, askartelutarvikkeista ja tukihenkilöistä. Sijaisvanhemmista on pulaa. Erään leskeksi jääneen autokorjaamomiehen perhe koostuu nykyään kolmesta naapurin orpoveljeksestä, jotka ovat myös hänen uusia oppipoikiaan. Eräs vanhojen rouvien naapurustoverkosto on muuttunut vapaaehtoisiksi sijaisisovanhemmiksi.

Köyhyys on myös pakottanut monet vanhemmat laittamaan lapsensa orpokoteihin, koska perheillä ei ole varaa ruokkia, kouluttaa ja vaatettaa lapsiaan. Brittiläisen Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan orpokodit jopa hyötyvät lapsiluvun nostamisesta, ja nyt olisikin aika tukea vanhempia. Kahdeksan kymmenestä acehilaisesta on kuitenkin jo sitä mieltä, että tsunamiapu on menossa oikeaan suuntaan. Toisaalta joka kolmas YK:n lastenavun järjestön Unicefin kyselyn vastaaja haluaisi osallistua enemmän kyläyhteisönsä auttamisen suunnitteluun.

Rauha!

Tsunamin iskiessä Vapaan Acehin Liike (GAM) kävi vielä epätoivoista sissisotaa hallituksen joukkoja vastaan. Vuodesta 1976 on menehtynyt ainakin 15 000 ihmistä. Kotien menetys, sisäinen pakolaisuus ja siviilien kärsimykset merkitsevät sitä, että lähes kaikilla acehilaisilla on omakohtaisia kokemuksia menetyksistä. He ovat menettäneet puolisonsa, lapsensa tai sukulaisensa. Tsunami nopeutti rauhanprosessia.

Vihdoin 15. elokuuta 2005 osapuolet solmivat Helsingissä rauhansopimuksen. Sen toteutusta valvomaan lähetettiin EU-vetoinen, viiden ASEAN-maan tukema, Aceh Monitoring Mission (AMM), jossa moni suomalainenkin palveli vuosina 2005-2006. Rauha helpotti tsunamin jälkeistä jälleenrakennusta ja Indonesian hallitus aloitti konfliktinjälkeisen jälleenrakennuksen kansainvälisen avustusyhteistön tukemana.

Sodan jälkeen

Helsingin sopimusta seurasi välitön automaattiaseiden rytinän vaikeneminen myös AMM:n kaukaista Blangpidien aluetoimistoa ympäröivillä riisipelloilla. Rinteiden puutarhoista, vuoriston metsistä ja mereltä saattoi jo etsiä elantonsa turvallisesti. Tätä sanomaa kuulutettiin kaikkialla, ja sitä kerroimme myös yhdessä osapuolten kanssa kyläkokouksissa, kouluissa ja missä tahansa liikuimmekin.

Me sotilas- ja siviilitaustaiset tarkkailijat totuimme siihen, että milloin tahansa saattoi ovesta astua ex-sissejä, sotilaita, poliiseja tai paikallishallinnon edustajia – rauhanprosessin partnereita – joita kykyjemme mukaan avustimme sillanrakentajina.

Yleisesti pidettiin tärkeänä taistelujen tuhoaman moskeijan ja koulun korjausta. Yksityisesti meiltä haettiin kuuntelevaa korvaa tai turvallisuustakuita, joita emme voineet antaa. Sen sijaan järjestimme tapausten yhteistä selvittämistä vakuuttaen, että kyse oli vain yksittäistapauksista; sissien ja turvallisuusjoukkojen paikallisjohtajat tekivät yhteistyötä vuorokauden ympäri.

Köyhille ja sairaille vakuutimme, että sosiaali- ja terveyspalvelut olivat jo yhtäläisesti saatavilla. Vain jokunen metsissä syntynyt sissien lapsi parahti ulvomaan ulkomaalaisen nähdessään. Muutoin yleinen rauhanjano teki tarkkailijoista jonkinmoisia sankareita lasten ja nuorten parissa.

Kerran AMM-tiimini kutsuttiin kahden kylän juhlaan keskustelemaan etenevästä rauhanprosessista meunasah’issa eli kylän tapaamispaviljongissa. Siirtyessämme kunniavieraina aterialle usean vuohen lahtauspaikan ohi löysimme talosta alueen konfliktiorvot. Muutama tusina vaitelaita lapsia tervehti aikuisia hyvinkasvatetun kunnoittaen; jokainen nosti vieraan oikean käden otsalleen syvään kumartaen.

Verenvuodatuksen jälkeisessä ’viilentymisrituaalissa’ peusijeuk osoitetaan keskinäistä anteeksiantoa ja varakkailta odotetaan hyväntekeväisyyttä yhteistön heikoimmille, orvoille. Maakunnassa on suuri pula trauma-avusta. Ainoa 400 hengen mielisairaala on pullollaan. Uskonto ja perinteisesti tiiviit perheyhteydet auttavat.

Nuorille hyvää asennekasvatusta ovat suositut jalka-, lento- ja sulkapallo. Kerran erään kylän ennen keskenään vihamieliset nuoret pyysivät tukeamme yhteiseen laajaan lentopalloturnaukseensa. Lapset pohtivat mielellään yhdessä sitä, mitä kukin voi tehdä rauhan eteen päivittäisessä elämässään, kuten kerran eräässä kansallisen muslimijärjestön Muhammadiyah’in paikallisosaston konfliktilasten orpokodissa.

Islamilaiset ja valtion koulut innostuivat monella alueella järjestämään piirustuskilpailuja aiheesta Mitä rauha minulle merkitsee? Käytännön vastauksesta kävi Acehin islamilaista perinnemusiikkia hyödyntävän rock-tähden Raflyn rauhankonsertti vain muutama kuukausi taistelujen jälkeen. 10 000 maalaisalueen asukasta kokoontui yöpimeällä loppuneeseen konserttiin. Sotilaiden avustamat poliisit olivat toimettomia, kun onnelliset perheet ja rekkalastilliset ”rauhan huumaamia” ihmisiä palasivat soihtuineen koteihinsa.

Työläs mutta lupaava tulevaisuus

Aseiden vaiettua ja yleisen laillisuuden palattua on kestävän rauhan rakennus silti vasta alussa. Valtion avustusohjelmien ’sosiaalinen tuki’ ja ’taloudellinen vahvistaminen’ saavuttavat konfliktin uhriryhmiä epätasaisesti ja hitaasti.

Kaikki alkaa aseensa laskeneista miehistä (ja naisista) sekä ex-vangeista, jotka on integroitava nopeasti yhteiskuntaan. ”He ovat kuin härkä, joka vetää sitten loput eli vankkurit perässään”, kertoi eräs ex-sissijohtaja yleisölleen. Heitä ei suosita, vaan ”he ovat vain kuin vanhin kolmesta sisaruksesta, joka köyhillä vanhemmilla on varaa kouluttaa. Myöhemmin hän auttaa nuorempia sisaruksiaan.”

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) julkisti juuri vuosi sitten tekemänsä tutkimuksen tulokset Acehin konfliktinjälkeisen mielenterveyden tilasta. Esimerkkialueilla 66 prosentilla 17-29-vuotiaista miehistä oli omakohtaista kokemusta kuristamisesta tai hukuttamisesta tai pahoinpitelyn seuraksena vaikeita päävammoja, 41 prosenttia tutkituista oli menettänyt perheenjäsenen tai ystävän ja 38 prosenttia oli paennut palavista rakennuksista. Trauman taso on Bosnian ja Afganistanin luokkaa.

Avustustyö on kuitenkin täydessä käynnissä. Tsunamiavustus jatkuu vuoteen 2009.
Tammikuussa Unicef avasi maakunnassa ja läheisellä Niasin saarella 227 äiti- ja lapsiklinikkaa. Nämä perheterveysasemat tarjoavat Acehissa aivan uutta lisääntymisterveys- ja vastasyntyneiden apua, muutama myös lastensuojeluapua.

Bodyshopin Children on the Edge ja Unicefin tuella yksi ensimmäisistä avatuista lapsi- ja yhteisökeskuksista Banda Acehissa tarjoaa leikkiä esikouluikäisille tsunamin kauheuksista selviytymiseen ja paikan naisten ryhmille tavata, mutta myös indonesialaisittaisin tavallisille ihmisille harvinaisen päiväkodin. Kaupunginosassa asuu 1 500 koditonta ja satakunta tsunamiorpoa.

Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun federaatio oli ensimmäisiä tsunamin jälkeen paikalle tulleita ja auttaa uhreja sekä sanitaatio-ja vesiongelmissa että psykososiaalisesti. Indonesian Punainen Risti toteuttaa psykososiaalisia apuohjelmia kouluissa ja Unicef antaa trauma- ja medikaalista apua lapsille yhteistyössä paikallisen terveysviraston ja sairaalan kanssa.

Rauhanprosessi etenee yli odotusten. Rauhansopimuksen lupaama Acehin hallintolaki hyväksyttiin viime kesänä ja niinpä joulukuussa pidettiin ennennäkemättömät, demokraattiset paikallisvaalit. Äänestyvilkkaus jätti häpeään kaikki tunnetut demokratiat. Uusi kuvernööri sai paljon ex-sissien ääniä mutta hän onkin liennytys- ja yhteistyötahtoinen. Hän haluaa keskittyä perusterveydenhuoltoon, voittaa suuren työttömyyden ja köyhyyden sekä muuttaa perusopetuksen ilmaiseksi. Muun muassa opettajista on pulaa, vaikka yleinen lukutaito on toistaiseksi hyvä.

Juuri nyt acehilaiset haluavat unohtaa menneen ja katsoa tulevaisuuteen. Olikin julmaa, kun vuodenvaihteen rankkasateet ja ylänköjen laittomat hakkuut johtivat Kaakkois-Acehin jokien suurtulviin, joissa 300 000 ihmistä menetti kotinsa 90 000 talon tuhoutuessa. Sitkeä Aceh on tutustumisen arvoinen. Kuka vain voi nyt lomailla siellä turvallisesti – tosin Suomi on nyt niin pop, että suosio kannattaa varautua ansaitsemaan yhä uudelleen.

Kirjoittaja on toiminut AMM-tarkkailijana ja YK:n Acehin konfliktinjälkeisten ohjelmien neuvonantajana. Hän on Aasian ystävät ry:n hallituksen jäsen. Yhteydenotot: sini.prahu (a) kolumbus.fi

Tove Selin:
Kahdenväliset vapaakauppasopimukset uhkaavat ihmisiä ja luontoa Aasiassa

Thaimaassa Bangkokissa pidettiin heinäkuun lopulla 2006 kansainvälinen kansalaisjärjestöjen strategiakokous, jossa etsittiin keinoja vastustaa ja kaataa eri maiden välillä neuvoteltavia tai suunniteltuja kahdenvälisiä vapaakauppasopimuksia. Euroopassa EU on ahkerasti neuvotellut vapaakauppasopimuksia eri Aasian maiden kanssa varsinkin sen jälkeen, kun samaan aikaan heinäkuun lopulla 06 Maailman kauppajärjestön WTO:n neuvottelut, ns. Dohan kierros, kariutuivat lähinnä johtuen EU:n ja Yhdysvaltojen haluttomuudesta poistaa maatalouden vientitukiaan. Kokouksen järjestäjät julkaisivat syyskuussa 2006 raportin (Fighting FTAs: workshop summary report), jossa hahmoteltiin vapaakaupan vastaista kampanjaa maailmalla. Seuraavassa lyhennetty ja toimitettu suomenkielinen versio raportista.

Viimevuosina Yhdysvallat, Eurooppa ja muut teollisuusmaat ovat solmineet yhä useampien maiden kanssa kahdenvälisiä vapaakauppasopimuksia ja kahdenvälisiä investointisopimuksia. Sopimukset eivät ainoastaan vaadi kehitysmaita liberalisoimaan talouttaan, kuten maatalouttaan, vaan ne tuovat kehiin myös palvelukaupan, tekijänoikeudet ja investoinnit eli ns. uudet aiheet joita kehitysmaat ovat vastustaneet Maailman kauppajärjestön WTO:n neuvotteluissa ennen maatalouskaupasta sopimista. Vaikka kansalaisjärjestöt ovat arvostelleet voimakkaasta WTO:ta ja siellä käytäviä neuvotteluja, ovat nämä kahdenväliset vapaakauppaneuvottelut vielä salaisempia ja epädemokraattisempia ja asettavat kehitysmaat vielä heikompaan asemaan kuin WTO:ssa konsanaan.

Vaikka sopimuksia kutsutaan vapaakauppasopimuksiksi, on kyse paljon muustakin. Nämä sopimukset antavat ylikansalllisille yhtiöille laajat, uudet ja lailla suojatut oikeudet kehitysmaiden markkinoilla. Sopimuksia solmitaan geopoliittisesti tärkeiden maiden kanssa. Teollisuusmaat, etenkin Yhdysvallat ja EU pelaavat myös toisiaan vastaan taistellessaan talouspoliittisesta vallasta maailmassa. Aasian mahtivaltiot Kiina, Intia ja Japani ovat tässä pelissä mukana omine intresseineen.

Kansalaisjärjestöt ja kansanliikkeet ovat vastustaneet näitä sopimuksia jo vuodesta 1993, jolloin solmittiin sopimus Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueesta NAFTAsta Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon välillä. Vuosien mittaan kamppailu on levinnyt Marokosta Etelä-Koreaan ja Ecuadorista Thaimaahan. Vain Keski-Amerikan Costa Ricassa yhteiskunnallinen liike torppasi tällaisen sopimuksen. Mutta myös Etelä-Koreassa hyvin organisoituneet ja osin militantit kansanliikkeet ovat merkittävästi häirinneet ja hidastaneet hallituksen pyrkimyksiä solmia vapaakauppasopimuksia eri maiden kanssa. Mutta toistaiseksi nämä kampanjat ovat olleet kovin yksittäisiä ja irrallaan laajemmasta kansainvälisestä kampanjasta. Siksi thaimaalainen FTA Watch kutsui kumppaneineen aktivisteja ympäri maailman keskustelemaan yhteisisitä kampanjastrategoista ja -aloitteista.

Bangkokin heinäkuinen kokous oli ensimmäinen kerta, kun eri maiden kampanjat tapasivat. Paikalle saapui lähes 60 osanottajaa 19 maasta. Tarkoitus ei niinkään ollut luoda uutta kampanjaa tai verkostoa, vaan oppia muiden kokemuksista ja vahvistaa kansallisia, alueellisia ja kansainvälistä kampanjaa vapaakauppasopimuksia vastaan.

Analyysi tilanteesta ja kysymyksistä

WTO kriisissä, kahdenväliset sopimukset muodissa

Kuten aiemmin kerrottiin WTO:n neuvottelut katkesivat samaan aikaan kun kansalaisjärjestöt kokoontuivat Bangkokiin. Tämän jälkeen kahdenvälisiä sopimuksia on neuvoteltu yhä suuremmalla innolla. Kahdenväliset sopimukset ovat kuitenkin paljon enenmmän kuin WTO, sillä niillä on painostettu kehitysmaita mukautumaan tiettyyn poliittiseen, taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen malliin. Esimerkinä tästä on lääkkeiden monopolistinen patentointi. Tällaisia diilejä eivät EU tai Yhdysvallaat kuunaan kuvittele saavansa moninkeskisissä neuvotteluissa.

Globaali uusimperialismi

Kahdenvälisten vapaakauppasopimusten nousu on monimutkainen globaali ilmiö, jossa on kysymys sekä Pohjoinen-Etelä että Etelä-Etelä sopimuksista. Pohjois-Etelä -sopimukset ovat kaikenkattavia (sisältävät useita eri kysymyksiä) ja niillä teollisuusmaiden ylikansalliset yhtiöt saavat välittömän pääsyn kehitysmaiden markkinoille käärimään voittoja. Sopimuksilla heikennetään valtiota yksityistämällä, purkamalla sääntelyä ja viemällä erimielisyyksien ratkonta pois kansallisista tuomioistuimista. Etelä-Etelä-sopimukset sekaantuvat vähemmän maan politiikkaan mutta niillä on usein suuremmat vaikutukset maan vilejijöihin, työläisiin ja ympäristöön.

Pohjois-Etelä -sopimukset ovat uuskolonialistisia. Ne tekevät kehitysmaista jälleen luonnonvarojen ja halvan työvoiman reservejä ylikansallisille yhtiöille. Sopimuksissa luvataan suurempaa pääsyä teollisuusmaiden markkinoille, ja sellainen houkuttaa kehitysmaita WTO-neuvottelujen ollessa jumissa. Myös Etelä-Etelä-sopimuksissa luvataan pääsyä rajoitetulle markkinoille. Mutta molempien sopimusten perimmäinen tarkoitus on saada suurempaa valtaa. Aasian nousevat jätit Kiina ja Intia käyttävät sopimuksia lisätäkseen valtaansa Aasiassa ja muualla.

Enemmän kuin kauppaa

Vapaakauppasopimus -termi ei kerro koko totuutta. Sopimukset antavat periaatteessa yhtiöille uudet laajat oikeudet, mm sanella investointiehtoja, oikeuden ostaa valtionyhtiöitä, oikeuden myydä palveluja kuten terveydenhuoltoa ja koulutusta, oikeuden käyttää maan luonnonvaroja ja energiavaroja ja oikeuden haastaa maa oikeuteen mikäli se ei toteuta yhtiöiden toiveita. Sopimuksia käytetään myös geopoliittisena välineenä poliittisten liittolaisuuksien vahvistamiseksi. Erityisesti Yhdysvaltojen solmimat sopimukset liittyvät kiinteästi maan sotilaallisiin ja turvallisuuspoliittisiin intresseihin.

Puhdasta salailua

Kaikissa maissa sekä Etelässä että Pohjoisesa nämä sopimukset ovat salaisempia kuin paljon parjattu WTO:n vihreän huoneen prosessi. Sopimuksista ei anneta tietoja ennakkon edes kansanedustajille, saatikka sitten suurelle yleisölle. Yhdysvallat vaatii jopa pitämään neuvotteluhistorian salaisena useita vuosia. On ironista että kaikessa tässä yleisessä demokratiabuumissa nämä sopimukset ovat hyvin epädemokraattisia. On myös virhe puhua vapaakauppa-neuvotteluista, sillä kysessä on pikemminkin sanelu kun nevottelu.

Kenellä on vastuu?

Kahdenvälisiin vapaakauppasopimuksiin kuuluu myös se, että ylikansalliset yhtiöt voivat haastaa maat oikeuteen esimerkiksi siitä, että maan toimet ovat häirinneet yhtiön investointia tai saada otelettua voittoa. Esimerkiksi surullisenkuuluisan Enronin tytäryhtiöt Bechtel ja Azurix vaativat Argentiinan ja Bolivian hallituksilta satoja miljoonia dollareita, vaikka näiden maiden kansalaisilta oli viety oikeus kunnolliseen edulliseen vesihuoltoon. Oikeusjutut eivät ole julkisia eikä niitä käydä kansallisissa tuomioistuimissa vaan suljettujen ovien takana Maailmanpankin investointikiistojen sopimisyksikössä.

Todelliset häviäjät

Kokemus osoittaa, etteivät vapaakauppasopimukset hyödytä maanviljelijöitä tai työntekijöitä. Tätä on vaikeaa selittää ihmisille, sillä man hallitus ja tiedotusvälineet toitottavat miten maataloustuotteiden vienti sopimuksen myötä kasvaa. Kuitenkaan tämä kasvu ei hyödytä viljelijöitä vaan tukkumyyjiä ja kauppiaita. Sopimukset pakottavat kehitysmaita kilpailemaan keskenään samoilla kapeilla markkinoilla toisiaan vastaan, jolloin köyhät taistelevat keskenään leipäpalasta. Myöskään kehitysmaiden työtruvallisuus tai palkat eivät ole kohentuneet sopimusten jälkeen. Etelä-Koreaa pidetään neoliberalistisen uudistusten mallimaana ja se on allekirjoittanut useita vapaakauppasopimuksia tässä hengessä, mutta Koreassa on valtava piilotettu nuorisotyöttömyys. Myös muualla maailmassa on dokumentoitu olojen heikkenemistä vapaakauppasopimusten takia. Sopimukset johtavat ennenpitkään myös ihmisten maaoikeuksien riistoon, kasvavaan siirtolaisuuteen ja valtion hajoamisiin.

Kokemuksia kentältä - menestystarinat

Eräissä maissa on onnistuttu rakentamaan laajapohjaiset vapaakauppasopimusten vastaiset kampanjat, kuten Thaimaassa ja Etelä-Koreassa. Etelä-Koreassa vastustus alkoi viljeijöiden liikkeestä, mutta se levisi pian ammattiliittoihin, kulttuurisektorille, terveydenhoitoalalle, opettajien keskuuteen, kuluttajaliikkeeseen, tiedotusvälineisiin jne. Viime kesän Korea-Yhdysvallat -sopimuksen neuvotteluja vastusti 100 000 mielenosoittajaa Soulin kaduilla. Thaimaassa vastarinnan ytimenä on ollut HIV/AIDS-potilaiden ja viljelijöiden yhteistyö.

On myös tärkeää tutkia mitä kaikkia vaikutuksia vapaakauppasopimuksilla on. Koreassa mobilisoitiin 300 tutkijaa selvittämään Korea-Yhdysvallat -sopimuksen vaikutuksia viljelijöihin, työläisiin, elokuva-alalle ja palvelusektorille. Vaikutusten selvittäminen on aikaaviepää ja kallista varsinkin kun aineistot ovat pääosin salaisia, mutta kokemukset muissa maissa auttavat selvitystyössä.

Eräissä maissa on onnistuttu käyttäämään oikeusprosesseja vedoten esimerkiksi lakiin asiakirjojen julkisuudesta, kuten Filippiineillä. Kampanjaa on käytetty myös eri maiden vaaleissa kuten Thaimaassa.

Takaiskut ja liikkeen heikkoudet

Monissa maissa vapaakauppasopimukset solmitaan kansalaisten vastustuksesta huolimatta. Kampanjan ei tule tyytyä vain yksittäisiin aktiohin, medianäkyvyyteen tai parlamentaariseen prosessiin vaan kampanjan pitää olla monimuotoista ja laaja-alaista. Mikäli sopimukset kuitenkin solmitaan, kampanjaa pitää jatkaa.

Vapaakauppa-kampanjalla on ollut usein heikot yhteydet muihin vastaaviin kampanjoihin. Kun WTO:n vastainen kampanja on maailmanlaajuinen, vapaakauppasopimusten vastainen kampanja rajoituu yhteen maahan, yleensä kehitysmaahan jossa sitä neuvotellaan. Internetissä oleva nettisivu www.bilaterals.org
on hyödyllinen materiaalipankki mutta Bangkokin kokous oli ensimmäinen kerta koota aktivistit samaan tilaan. Vaikka kampanjalla on monia yhtäläisyyksiä uusliberalismin vastaisen kampanjan kanssa, on sillä myös tiettyjä eroavaisuuksia, joilla on vaikutusta erilaiseen strategiaan ja liittoutumiin kansallisella tasolla.

Eri Etelän maiden kampanjoilla on ollut yllättävän vähän yhteyksiä vaikka niillä on paljon samaa, mutta myös eroja johtuen kunkin maan tilanteesta ja kontekstista. Joitain yhteyksiä on saatu Pohjoiseen. Kokous kuitenkin edisti juuri Etelä-Etelä -yhteyksien syntyä.

Joissain maissa on ollut vaikeuksia luoda yhteyksiä eri kampanjoihin maan sisällä. Esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeeseen on ollut vaikea saada yhteys. Työläisten oikeuksien katsotaan olevan erillisiä maanviljelijöiden ja alkuperäiskansojen oikeuksista. Toisaalla maanvilejijät ja alkuperäiskansat eivät ole voineet olla yhteisessä kampanjoissa eturistiriitojen takia.

Miten tästä eteenpäin?

Kampanjastrategioita voit käydä lukemassa esimerkiksi alussa tai yllä tai alla olevasta linkistä.

Linkkejä:
Thaimaalainen FTA Watch, www.ftawatch.org
Siemenpuu-säätiö tuki FTA Watchia kokouksen järjestelyissä

FT Marja-Leena Heikkilä-Horn
Itätimorilaiset itseään vastaan?

Maailman nuorimmaksi valtioksi kutsuttu Indonesian saaristossa sijaitseva Itä-Timor on syöksymässä täydelliseen kaaokseen. Armeija on hajonnut keskenääntaisteleviin joukkioihin, taloja on poltettu ja tuhansia siviilejä on paennut pääkaupunkiin. Pääministeri Mari Alkatiriä vaaditaan eroamaan ja Australia, Uusi-Seelanti, Malesia ja Portugali ovat lähettäneet maahan tuhansia sotilaita turvaamaan rauhaa ja suojelemaan siiviiliväestöä. Itä-Timor on tärkeä naapurimaiden kannalta sen aluevesillä olevien öljy- ja kaasuesiintymien ansiosta.

Itä-Timor itsenäistymistä toukokuussa 2002 edelsi pitkä ja väkivaltainen sisällissota. Itä-Timor sijaitsee keskellä Indonesian saarivaltiota ja jakaa Timorin saaren itäisen puolikkaan Indonesialle kuuluvan Länsi-Timorin kanssa. Itä-Timorin melanesialaispohjaisen väestön kohtalo sinetöitiin jo 500 vuotta sitten jolloin paavi jakoi maailman Espanjan ja Portugalin kesken, ja Portugali perusti tukikohdan Timorin saarella. Portugali hävisi myöhemmin sodassa Timorin saaren läntisen puoliskon Hollannille. Portugalin siirtomaahallinto jätti jälkeensä katolisen kirkon ja sen nimeen vahvasti vannovan portugalilais-melanesialaisen metsitso-eliitin. Vasta Portugalin sotilasdiktatuurin kaatuminen neilikkavallankumoukseen huhtikuussa 1974, aloitti Itä-Timorin pitkän tien itsenäisyyteen.

Itä-Timor Indonesian rutistuksessa

Itä-Timorin sijainti Indonesian saarivaltion itäisessä saaristossa teki sen itsenäisyystaistelun vaikeammaksi kuin esim. Afrikassa sijaitsevien Angolan ja Mosambikin taistelun. Indonesia oli 1970-luvulla tiukasti kenraali Suharton sotilashallinnon alaisuudessa ja vuonna 1975 Suharto lähetti länsimaiden siunauksella indonesialaiset sotajoukot valtaamaan Itä-Timorin ja liittämään sen Indonesiaan.

Itä-Timorin itsenäisyysliikeen johdossa oli 70-lukulaisen radikaali marxilainen Fretilin, jonka komea, metsitso sissipäällikkö Jose Alexandre “Xanana” Gusmao nousi lähes “Che” Guevaran kaltaiseksi kulttihahmoksi.

Indonesian 1975 alkanut miehitys johti arviolta 200.000 itätimorilaisen kuolemaan, mutta suurin osa maailman tiedotusvälineistä ja älymystöstä pysyi jokseenkin piittaamattomina itätimorilaisten kärsimyksille. Tilanne muuttui vasta 1990-luvun alussa, kylmän sodan päätyttyä ja koko maailman poliittisen tilanteen muututtua. Marraskuussa 1991 Itä-Timorin pääkaupungin Dilin hautausmaalla sattunut ampumavälikohtaus välittyi tiedotusvälineiden kautta joka puolelle maailmaa. Ihmisoikeusjärjestöt ottivat Itä-Timorin itsenäisyysliikeen sydämen asiakseen ja Norjassa majaa pitävä Nobel-komitea päätti 1996 luovuttaa Nobelin rauhan palkinnon tuolloin vielä jokseenkin tuntemattomille itä-timorilaisille aktivisteille piispa Carlos Filipe Ximenes Belolle ja Jose Ramos Hortalle.

Samanaikaisesti kenraali Suharto neuvotteli Australian kanssa Itä-Timorin öljyesiintymistä ja tarjosi Australialle aikaista huomattavasti epäedullisempaa sopimusta. Seuraava etappi Indonesian miehityksen päättymisessä oli kenraali Suharton sotilasvallan dramaattinen kukistuminen 1998, ja Yhdistyneiden Kansakuntien toimittama ja valvoma kansanäänestys Itä-Timorilla, missä enemmistö väestöstä ilmoitti haluavansa itsenäisyyttä.

YKn rauhanturvaajat valtasivat Itä-Timorin ja länsimaiset kansalaisjärjestöt lähettivät tuhansia nuoria aktivisteja pystyttämään uuteen valtioon tarvittavan hallinnon, koulutuksen, terveyspalvelut ja muut yhteiskunnalliset verkostot.

Xanana Gusmao oli virunut pitkään indonesialaisessa vankilassa mutta vapautettiin 1999, ja hänestä nousi uuden Itä-Timorin itseoikeutettu presidentti. Jose Ramos Hortasta tuli ulkoministeri ja pääministeriksi valittin Mari Alkatiri, joka kuului samaa portugalia puhuvaan mestitsoeliittiin. Fretilinin marxilaisuus unohdettiin etenkin kun Fretilinistä julkisuudessa suosittiin sen sotilassiiven nimeä Falintil.

Rikas, köyhä Itä-Timor

Itä-Timorilla uskottiin olevan loistava tulevaisuus. Maa oli kiinnostanut portugalilaisia alunperin tuoksuvan santelipuun vuoksi, mutta saarella oli aloitettu myös systemaattinen kahvipapujen viljely, joka länsimaisen kahvilaboomin myötä olisi merkittävä tulonlähde Itä-Timorille. Lisäksi Timorin meren öljy- ja maakaasuesiintymien uskottiin olevan miljardien eurojen arvoinen.

Todellisuus näytti kuitenkin toisenlaiselta. Portugalia puhuva eliitti valitsi uuden itsenäisen valtion kansalliskieleksi portugalin, vaikka suurin osa väestöstä osasi paremmin entisen miehitysvallan indonesian kieltä ja puhui omia murteitaan, joista laajimmalla levinnyt on nimeltään tetum. Itä-Timorin uudeksi englanninkieliseksi nimeksikin valittiin sen portugalilainen versio “Timor Leste”. Australia onnistui kahmimaan itselleen suurimman osan Timorin meren öljyesiintymistä, jättäen Itä-Timorin osuuden minimiin.

Itä-Timor on maailman köyhimpiä maita. Yli puolet Itä-Timorin väestöstä on luku- ja kirjoitustaidottomia, huomattava osa väestöstä kärsii aliravitsemuksesta ja arvioitu elinikä on 57 vuotta. Nuoristyöttömyys on 50% luokkaa ja Itä-Timorilla on ollut toistuvasti turhautuneiden nuorten miesten järjestämiä mielenosoituksia elitistisenä pidettyä hallitusta vatsaan. Kansainvälisten kansalaisjärjestöjen ja YKn rauhanturvaajien poistuminen maasta on jättänyt itätimorilaistet oman onnensa varaan ja vienyt viimeisetkin tulolähteet, eli ulkomaalaisyhteisöä palvelevat työpaikat.

Armeija nousee kapinaan

Huhtikuussa 2006 Itä-Timorin armeijan läntisten osien sotilaiden kerrottiin nousseen kapinaan Itä-Timorin itäisiä osia edustavaa armeijan johtoa vastaan. Pääministeri Mari Alkatiri erotti lähes 600 sotilasta armeijasta näiden lakkoiltua huonoja palkkoja ja väitettyä rasismia vastaan. Tämä on huomattava lovi puolustuvoimiin, ottaen huomioon että, Itä-Timorin armeijassa on kaikenkaikkiaan vain 1.400 miestä. Arviolta 20.000 itätimorilaista siviiliä pakeni levottomuuksia pääkaupunkiin Diliin. Kapinalliset sotilaat ovat vaatinet presidentti Gusmaota erottamaan pääministeri Alkatirin. Kapinallisia sotilaita johtaa Australiassa koulutettu majuri Alfredo Alves Reinado. Gusmao kieltäytyi erottamasta pääministerin ja Alkatiri vastasi pyytämällä YKn rauhanturvaajia jäämään pidemmäksi aikaa Itä-Timoriin. YKn joukkojen olisi pitänyt vetäytyä maasta 20 toukokuuta.

Pääministeri Alkatiri on pääministerikaudellaan pyrkinyt systemaattisesti vähentämään Australian valtaa itsenäisen Itä-Timorin taloudessa. Vuonna 2004 hän kutsui kiinalaiset asiantuntijat öljyn ja maakaasun koeporauksiin Itä-Timorille kuuluvilla aluevesillä. Tämä aiheutti pahennusta Australiassa, joka pitää Itä-Timorin aluevesiä omana etupiirinään. Toukokuun alussa pääministeri Alkatiri allekirjoitti öljynporaussopimuksen italialaisen öljy-yhtiön ENIn kanssa. Alkatirillä on hyväät suhteet entiseen siirtomaaisäntään Portugaliin ja Itä-Timor on Portugalin avulla onnistunut samaan huomattavaa taloudellista tukea myös Euroopan Yhteisöltä. Presidentti Gusmaota pidetään Australialle myötämielisempänä.

Itä-Timorin USAn ja YKn suurlähettiläs Jose Luis Guterros oli australialaismielisten ykkösehdokkaana uudeksi Fretilinin pääsihteeriksi ja mahdolliseksi tulevaksi pääministeriksi. Alkatiri kuitenkin valittiin yhä Fretilinin puolueen pääsihteeriksi toukokuun puoluekokouksessa. Fretilinin välillä jo unohdettu marxilainen menneisyyskin on nostettu roskakopasta ja Alkatiriä ja hänen tukiryhmäänsä syytetään nyt leninistisille puolueille tyypillisestä salamyhkäisyydestä ja diktatuurista.

Australian sotajoukkojen arvellaan jäävän Itä-Timorille ainakin ensi vuonna pidettäviin vaaleihin asti. Näissä vaaleissa toivotaan australialaismielisten nousevan valtaan eurooppalaismielisiä vastaan. Itä-Timor on kohoamassa mielenkiintoiseksi esimerkiksi pienen valtion voimattomuudesta valvoa omia luonnonrikkauksiaan energialähteitä janoavassa maailmassa.

29.5.2006
Marja-Leena Heikkilä-Horn (FT)
- kirjoitus on ilmestynyt Turun Sanomissa

Marja-Leena Heikkilä-Horn
Thaksinin lähtölaskenta on alkanut

Thaimaan pääministeri Thaksin Shinawatra on uransa vakavimmassa kriissä. Suuri osa etenkin pääkaupungin Bangkokin varakkaammasta kiinalaissyntyisestä väestöstä on täydellisesti kääntynyt aiemmin suhteellisen suosittua multimiljonääri-pääministeriä vastaan. Sadat tuhannet ihmiset ovat kerääntyneet Bangkokin vanhaan keskustaan vaatimaan pääministerin eroa. Seuraako Thaksin Filippiinien Marcosin, Estaradan ja Indonesian Suharton jalanjälkiä maanpakoon, vankilaan tai kotiarestiin. Thaksinin mahdollisesta seuraajasta ei ole mitään tietoa.

Thaksin Shinawatra valittiin pääministeriksi vuonna 2001. Tuolloin häntä pidettiin uutena radikaalina vaihtoehtona entisten korruptiossa ja sotilasvallankaappauksissa ryvettyneiden vanhojen poliitiikkojen rinnalla. Thaksin omisti maan suurimman yritysryppään ja oli maan rikkain mies, jonka toivottiin pystyvän vastustamaan korruptiota. Hän oli koulutukseltaan poliisi, eikä näin ollen kuulunut Thaimaata pitkään hallinneisiin sotilasklikkeihin. Hänen edeltäjänsä Demokraattisen puolueen Chuan Leekpai oli hyvämaineinen ja kunnioitettu pääministeri, jolla oli puhtaasti siviilitausta ja pitkä poliittinen ura takanaan. Häntä pidettiin kuitenkin liian pohdiskelevana ja hidasliikkeisenä nostamaan Thaimaan talous sen vaivuttua syvään lamaan vuoden 1997 valuuttakriisin jälkiseurauksena. Thaksin lupasi liikemiesmäisen ripeitä otteita. Hän lupasi nostaa Thaimaan samaan menestykseen kuin hänen oman Shinawatra Corporationinsa. Hän oli toiminut 1990-luvulla pari vuotta Palang Dharma-nimisen puolueen ulkoministerinä ja lopulta myös puolueen johtajana. Kriitikot muistuttuvat hänen epäonnistuneen poistamaan Bangkokin painajaismaiset liikkenneruuhkat varapääministerin virassa ollessaan.

Thaksin lupasi poistaa köyhyyden

Palang Dharma-puolueen perustaja on karismaattinen, puritaanisen buddhalaisuuden nimeen vannova kenraalimajuri Chamlong Srimuang. Puolueen nimi viittaa Buddhan oppiin tai myös totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Chamlong on Santi Asoke-nimisen buddhalaisen lahkon vannoutunut kannattaja. Lahko oli kielletty 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin Chamlong toimi Bangkokin pormestarina ja hänen pelättiin nousevan pääministeriksi. Bangkokin pormesterina hän ei tosin ryhtynyt mihinkään ylen radikaaleihin toimiin prostitutuution kitkemiseksi, lapsityövoiman käytön rajoittamiseksi, liikennekurin tiukentamiseksi tai ympäristösaasteiden siivoamiseksi. Silti hänen ehdottomuuttaan ja lahjomattomuuttaan pelättiin. Santi Asoke lahko julistettiin harhaoppiseksi ja laittomaksi, minkä jälkeen Chamlongia lyötiin sillä, että hän kuului laittomaan buddhalaiseen lahkoon.

Chamlong ja Asoke-lahko tukivat hiljaa pääministeri Thaksinia monta vuotta. Thaksin vieraili useammissa lahkon keskuksissa ja kuunteli siellä asuvien koillisthaimaalaisten pienviljelijöiden mielipiteitä. Hän tuki heidän pyrkimyksiään omavaraisuuteen ja luomu-viljelyyn sekä lähetti Asoke-keskuksiin satoja tuhansia velkaantuneita talonpoikia luomuviljelyn kursseilla ehtona velanmaksun lykkäämiseen.

Thaksin oli perustanut Thai rakastaa thaita-nimisen (Thai Rak Thai) kansallismielisen puolueen Palang Dharma-puolueen hävittyä puoluekartalta. Hän keräsi neuvonantajia 1970-luvun vasemmistoradikaaleista, kansalaisjärjestöistä sekä Asoke-lahkosta. Hän lupasi poistaa köyhyyden.

Pääministerin virkaan noustuaan hän jakoi miljoona bahtia joka kylään suhteellisen vapaasti valittavien projektien toteuttamiseksi. Terveyskeskusmaksut tiputettiin 30 bahtiin eli alle euroon. Hän antoi lykkäystä pienviljelijöiden velanmaksuun. Miljoonasta bahtista riitti monelle kyläiselle rahaa mopon ja kännykän ostoon.

Varsinaisesti Thaksinin tarkoitus oli tehdä koko Thaimaan kansasta yhtä menestyviä yksityisyrittäjiä kuin hän itse. Maaseudun väestö rakasti Thaksinia, vaikka hän murskasikin joidenkin talonpoikaisryhmien pyrkimykset puolustaa maitaan patoja, voimalaitoksia ja kaasuputkia vastaan.

Thaksin aloitti huumeiden vastaisen sodan tapattamalla summittaisesti lähes 3000 ihmistä. Ihmisoikeusjärjestöt protestoivat, mutta kansa rakasti häntä. Etenkin Koillis- ja Pohjois-Thaimaassa, mistä kiinalaissyntyinen Thaksin on lähtöisin.

Muslimit eivät lämmenneet Thaksinille

Vain Etelä-Thaimaan muslimiväestö, joka oli perinteisesti kannattanut Demokraattista puoluetta, ei lämmennyt Thaksinille. Osittain maailmanpolitiikan rajujen muutosten johdosta ja paikallisista taloudellisista syistä Etelä-Thaimaan muslimiväestöstä osa ryhtyi aktiivisemmin vastustamaan Bangkokin kiinalaisvetoista valtaa. Etelä-Thaimaan muslimimaakunnat oli siirtomaakaudella liitetty Thaimaahan 1906 paikallisen malaijiväestön vastustuksesta huolimatta.

Etelä-Thaimaa on vaurasta aluetta, raakakumi on ollut perinteinen tulolähde ja itärannikon edustalla on myös öljyä ja maakaasua. Thaksin vastasi muslimien kritiikkiin lähettämällä lisää sotilaita, ja tilanne Etelä-Thaimaassa on kärjistynyt sisällisosdaksi. Maailmanlaajuista paheksuntaa herättivät Thaimaan armeijan isku Pattanin pää-moskeijaan aseettomia mielenosoittajia vastaan samoin kuin satojen nuorten muslimimiesten lastaaminen päällekkäin kuorma-auton lavalle niin että he tukehtuivat toistensa painon alle Tak Baissa. Kansa kuitenkin rakasti Thaksinia – etenkin Koillis ja Pohjois-Thamaassa.

Viime syksynä Thaksinin pitkäaikainen tukija ja kilpailija Sondhi Limtongkul kääntyi häntä vastaan. Sondhin Thaksinia kritisoivat ohjelmat kiellettiin televisiosta ja hän alkoi pitää yhdenmiehen showta eräässa Bangkokin puistossa. Kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyivät kuuntelemaan häntä. Monet suhtautuivat kuitenkin epäilevästi kahden mediamogulin väliseen valtataisteluun eivätkä osallistuneet Sondhin vuoden vaihteessa järjestämiin mielenosoituksiin.

Bangkokin keskiluokka kääntyi lopullisesti Thaksinia vastaan tämän myytyä tammikuussa telekommunikaatioyrityksensä Singaporeen hulppealla 70 miljardilla bahtilla, verottomana. Samanaikaisesti TV:ssä näytettiin 24 tuntia vuorokaudessa kuinka Thaksin poisti köyhyytttä koillisthaimaalaisessa kylässä jakelemalla pieniä setelitukkoja vastaantuleville.

Useiden kansalaisjärjestöjen ja Chamlongin liittyminen Thaksinin vastaiseen rintamaan on kuitenkin vakuuttanut laajemmat kansankerrokset kuten yliopisto-opiskelijat, opettajat, ammattiyhdistysliitot, köyhien talonpoikien järjestöt ja lukiolaiset osallistumaan sunnuntaina alkavaan mielenosoitukseen. Sondhi on vetäytynyt taka-alalle ja uusi johto lupaa jatkaa kunnes Thaksin on väistynyt.

Kansankumoukset johtavat epävarmaan tulevaisuuteen

Mihin tämä kansanvallan riemujuhla sitten johtaa? Vuonna 1973 Thaimaan opiskelijat pystyivät yli viikon kestävällä joukkomielenosoituksella karkoittamaan silloiset vihatut sotilasjohtajat. Seurasi kolmen vuoden demokraattinen kausi, joka päätyi diktaattorien paluuseen ja julmaan monta sataa henkeän maksaneeseen verilöylyyn. Toukokuussa 1992 Chamlong Srimuang johti sadat tuhannet Bangkokin keskiluokkaiset mielenosoittajat vaatimaan pääministeriksi nimetyn kenraali Suchinda Krapayoonin eroa. Sekä vuoden 1973 että 1992 kriiseissä Thaimaan kuningas Bhumipol lopulta puuttui tilanteeseen ja pakotti molemmissa tapauksissa sotilasjohtajan luopumaan virastaan.

Filippiineillä kansanvalta kaatoi Marcosin nostaen valtaan Corazon Aquinon 1986. Vuosituhannen alussa samanlainen kansanvallan joukkomielenosoitus kaatoi istuvan presidentin Joseph Estradan ja nosti Gloria Macapagal- Arroyon valtaan. Indonesiassa keväällä 1998 kansan jatkuvat mielenosoitukset lopulta pakottivat presidentti Suharton eroamaan ja samanatyyppinen liikehdintä pakotti Abdurrahman Wahidin nimittämään Megawati Sukarnoputrin varapresidentiksi. Burmassa 1988 alkanut joukkoliikehdintä puolestaan päättyi traagiseen verilöylyyn, aktivistien maanpakolaisuuteen ja demokrataliikkeen johtohahmon Aung San Suu Kyin kotiarestiin.

Filippiinien ja Indonesian kansankumousten kokemukset eivät välttämättä ole rohkaisevia. Molemmat maat ovat päätyneet epävakaiksi monipuoluedemokratioiksi, joita yhä vanhat maanomistaja-, sotilas- tai muut etuoikeutetut pikkuklikit hallitsevat. Kansankumouksen toteuttaminen on jätetty köyhän kansan tehtäväksi, mutta todellinen taloudellinen ja poliitiinen valta pysyy turvallisesti pienen eliitin hyppysissä.

Marja-Leena Heikkilä-Horn (FT)
Mahidolin yliopisto
Thaimaa

Ilmestynyt aiemmin: Turun Sanomat, Mielipiteet/Alio 17.3.2006

MALESIA MUUTOSTEN EDESSÄ
Tohtori Mahathir siirtyy syrjään

Malesiaa 22 vuotta hallinnut pääministeri, tohtori Mahathir Mohamad siirtyy syrjään tämän vuoden lokakuun viimeinen päivä. Hän on nostanut Malesian raaka-aineita myyvästä kehitysmaasta vauraaksi autoja ja huipputeknologiaa tuottavaksi teollisuusmaaksi. Toisaalta häntä on myös arvosteltu maailman juutalaista yhteisöä kritisoivista lausunnoistaan sekä yleisestä läntisen maailman vastaisuudestaan. Tuohtumusta on herättänyt myös entisen varapääministerin, Anwar Ibrahimin saama pitkä vankeustuomio.

Brittien entinen siirtomaa Malesia – tuolloin vielä Malaija - itsenäistyi pitkäksi venähtäneen itsenäisyystaistelun ja sisällisodan jälkeen vuonna 1957. Britannia ei olisi heti toisen maailmasodan jälkeen halunnut luopua Malaijan niemimaan luonnonrikkauksista, joita brittiteollisuus kipeästi tarvitsi sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen.

Britit olivat kannustaneet kiinalaisia ja intialaisia siirtolaisia muuttamaan malaiji-kansan asuttamalle niemimaalle. Japanilaismiehityksen aikana 1941-45 etenkin kiinalaiset muodostivat japanilaisvastaisen armeijan, joka sodan jälkeen jatkoi taistelua brittejä vastaan. Myös monet intialaiset maatyöläiset ja intellektuellit olivat poliittisesti aktiivisia ammattiyhdistysliikkeessä ja brittihallintoa vastustavissa vasemmistopuolueissa.

Malaijan niemimaan sulttaanikuntien johtajat olivat puolestaan hyötyneet yhteistyöstä britti-isäntien kanssa, mutta 1950-luvulla malaijieliitti perusti Yhdistyneen Malaijan kansallisliiton, UMNOn ajamaan itsenäisyyttä. UMNOsta tuli myöhemmin maan johtava puolue. Itsenäisen Malesian etninen kartta oli muodostunut varsin kirjavaksi: 30% väestöstä oli kiinalaisia, 10% intialaisia ja loput eri malaijimurteita puhuvia malaijikansoja. Ratkaisua tähän tilanteeseen etsi tohtori Mahathirkin koko pääministerikautensa.

Tohtori Mahathir ravisutti malaijeja

Tohtori Mahathir Mohamad on Singaporessa koulutuksensa saanut lääkäri. Hän liittyi UMNOon ja kritisoi 1969 pääministerinä toiminutta prinssi Tunku Abdul Rahmania kiinalaisen ja intialaisen kansanosan liiallisesta suosimisesta. Tästä hyvästä hänet erotettiin puolueesta ja hän kirjoitti ajatuksiaan esittelevän “Malayan dilemma”-nimisen kirjan, missä hän syytti malaijeja laiskuudesta ja saamattomuudesta. Kirja ilmestyi 1970, mutta kiellettiin välittömästi. Pari vuotta myöhemmin Mahathir liittyi jälleen UMNOon ja hänet valittiin pääministeriksi vuonna 1981.

Hän jatkoi edellisten pääministerien aloittamaa bumiputra-politiikkaa, joka pyrki taloudellisesti tukemaan malaijeja antamalla heille etusijan koulutukseen, edullisiin lainoihin ja kohtuuhintaisiin asuntoihin. Bumiputra-politiikan tarkoitus oli vallata osa kiinalaisten omaisuudesta malaijeille vuoteen 1990 mennessä. Tässä ei täysin onnistuttu, vaikka malaijien asema paranikin huomattavasti. Politiikkaa jatkettiin vuoden 1990 jälkeen toisella nimellä ja tukipolitiikkaa yritetiin ainakin periaatteessa laajentaa myös muihin köyhiin kansanosiin. Mahathir esitteli tuolloin kunnianhimoisen suunnitelmansa muuttaa Malesia vuoteen 2020 mennessä täysin teollistuneeksi maaksi.

Malesia onkin kivunnut huimaa vauhtia teollistumisen portaita: 1985 esiteltiin malesialainen automerkki Proton, joka on pitänyt pintansa ulkomaalaisten autojen hintojen ollessa suhteessa kohtuuttoman korkealla maahantuontitullien vuoksi. Vuonna 1982 vielä 35% väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella, kun nykyisin köyhien osuuden arvellaan olevan 5%. Hökkelikylät on purettu ja köyhät ovat päässeet muuttamaan ehkä hieman ikävän näköisiin betonilähiöihin, joissa kuitenkin hygieniset olot ovat toista luokkaa kuin slummeissa.

Malesian pääkaupunki Kuala Lumpur on muuttunut Singaporen veroiseksi siistiksi, vihreäksi turistikohteeksi, missä matkailijat voivat ihastella mahtipontista brittien siirtomaa-arkkitehtuuria ja moderneja pilvenpiirtäjiä. Malesian kolme pääasiallista etnistä ryhmää malaijit, kiinalaiset ja intialaiset asuvat sulassa sovussa lähiöissään, joihin he pääsevät nopeasti lähiliikenteen kaupunkijunilla.

Malesia suurten haasteiden edessä

Mahathirin valitsemaa uutta pääministeriä Abdullah Ahmad Badawia pidetään jokseenkin värittömänä ja mitäänsanomattomana hahmona. Malesian siloitellun kuoren alla kytee useampia tikittäviä pommeja, joista huolestuttavimpana pidetään maan islamilaista oppositiota. Varapääministeri Anwar Ibrahimin erottaminen ja vangitseminen vuoden 1997 talouskriisin pyörteissä jätti karvaan maun monen suuhun. Anwaria pidettiin Mahathirin itsensä valitsemana perintöprinssinä, hän oli hyvinkoulutettu ja kansainvälisesti arvostettu poliitikko.

Nuorempana Anwar Ibrahim oli radikaali islamilainen opiskelijajohtaja ja hän uusi yhteytensä islamilaisiin oppineisiin Mahathirin hyökättyä häntä vastaan. 1970-luvun nuorille opiskelijoille islam oli malaiji-identiteetin tukipilari, länsimaisen imperialismin vastakohta, sosialismin korvike ja tasa-arvoisen yhteiskunnan malli. Anwar Ibrahim ja hänen muslimitoverinsa halusivat kohentaa maaseudun köyhälistön asemaa ja koulutusta. Malesian nuoret naisopiskelijat kietoivat uhmakkaan ylpeästi huivin päähänsä radikalismin, solidaarisuuden ja naisten vapautumisen merkkinä.

2000-luvulle tultaessa yleiskuva islamista oli kuitenkin muuttunut, öljypolitiikan, Iranin vallankumouksen, Afganistanin talibaanien ja Osama bin-Ladenin jälkeisessä maailmassa. Myös Malesian islamilainen oppositiopuolue PAS oli lipunut konservatiiviseen, Lähi-Idän islamilaisia maita jäljittelevään malliin. PASin hallitsemassa Kelantanissa miehet ja naiset seisovat supermarketissa eri kassajonoissa ja sulttaanikunnassa noudatetaan islamilaista rikoslainsäädäntöä. Islamilaisen opposition myötä UMNO on myös joutunut islamilaistumaan ja politiikasta on tullut kilpajuoksu hurskauteen.

Mahathir on varsin suorasanaisesti kritisoinut omankin puolueensa islamilaistumista varottaen, että PAS ei ole islamilainen vaan käyttää vain poliittisesti hyväkseen islamia. Malesian malaijimuslimit ovat Mahathirin mielestä taantuneet eivätkä suinkaan edistyneet. Malaijeista on tullut liian riippuvaisia valtion avustuksista, eivätkä he pysty omatoimisuuteen. Arabikulttuurin kopioiminen Malesiaan on Mahathirin mielestä väärin ja hän korostaa, että vaikka islam on “täydellinen uskonto”, muslimit eivät ole täydellisiä. Samalla hän puolustaa kiinalaisten asemaa Malesiassa: ilman kiinalaisia ja intialaisia maahanmuuttajia Malesia olisi kuin mikä tahansa kurja kehitysmaa. Mahathirin tarkoitus oli luoda kiinalaisten vastapainoksi malaijien kapitalistiluokka, mutta tässäkin hän katsoo epäonnistuneensa. Kriitikot, kuten taloustieteilijä Jomo K.S. puolestaan syyttävät Mahathiriä konkurssiin menneiden malaijiyritysten pelastamisesta valtion varoillla.

Uudesta pääministeristä, Abdullah Ahmad Badawista tuskin on Mahathirin veroiseksi kolmannen maailman äänitorveksi ja Kaakkois-Aasian maiden johtajaksi. Kuka perii hänen manttelinsa kansainvälisellä näyttämöllä jää nähtäväksi. Badawi edustaa islamilaista oppineistoa ja pystyy todennäköisesti pitämään Malesian islamilaisen radikaaliopposition kurissa ainakin niin kauan kun talouskasvu jatkuu vakaana ja rotuharmonia säilyy rikkumattomana. Suurempi haaste Badawille tulee olemaan lehdistösensuurin purkaminen, poliittisen opposition, ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöjen liikkumisvapuden lisääminen ja toimivan kansalaisyhteiskunnan luominen.

Marja-Leena Heikkilä-Horn (FT)
Mahidolin yliopisto, Thaimaa
Artikkeli ilmestyi Turun Sanomissa 05.10.2004

Laulavat kenraalit palaavat valtaan Indonesiassa


Indonesialaiset äänestivät sotilasdiktatuurin aikaiset kenraalit takaisin valtaan suorissa presidentinvaaleissa. Suosituin presidenttikandidaatti oli kenraali Susilo Bambang Yudhoyono, joka erosi hallituksesta maaliskuussa perustaakseen oman puolueen huhtikuun eduskuntavaaleja varten.

Toinen ennakkosuosikki oli kenraali Wiranto, jota syytetään ihmisoikeusloukkauksista Itä-Timorin itsenäistymistä edeltäneissä levottomuuksissa. Molempia kenraaleja tosin kutsutaan nykyisin entisiksi kenraaleiksi. Kun arviolta puolet äänistä on laskettu Yudhoyono on saanut yli 30% äänistä. Istuva presidentti Megawati Sukarnoputri ja Wiranto kumpikin saavat runsaat 20 prosenttia. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, niin syyskuussa järjestetään toinen äänestyskierros.

Suharton eroa seurasi levottomuuksien aika

Kenraali Suharto hallitsi Indonesian saarivaltiota rautaisella otteella 32 vuotta. Hänen aikanaan Indonesian talous vakautui ja ulkomaalaiset tekstiili- ja urheiluvälinefirmat siirsivät tehtaitaan Indonesiaan halvan työvoiman houkuttelemana. Armeija piti ammattiyhdistysliikkeen kurissa. Armeija piti myös väkivalloin hajanaisen saarivaltion keskushallinnon alaisuudessa. Vuoden 1974 Lähi-Idän öljykriisi lisäsi Indonesian öljyntuotantoa, öljytuloja ja merkitystä öljyä janoavien länsimaiden läheisenä liittolaisena.

Vuonna 1997 alkanut Aasian valuuttakriisi heikensi Suharton asemaa, jolloin sekä Indonesian oma liikemiesluokka että ulkomaiset tukijat olivat valmiita vetämään kannatuksensa Suhartolta. Hänen ahneet ja korruptoituneet perheenjäsenensä olivat erityisen epäsuosittuja. Suharton erottua presidentin tehtävistä toukokuussa 1998 Indonesia suistui väkivaltaisiin uskonnollis-etnisiin levottomuuksiin ja separatistit alkoivat vaatia itsenäisyyttä Itä-Timorin mallin mukaan myös Acehille ja Länsi-Papualle. Kansainvälisen terrorismin arvellaan inspiroineen Balin tuhoisan pommi-iskun tekijöitä lokakuussa 2002. Suharton valtakausi alkoi kangastella kansan mielissä vakaana ja turvallisena nykyiseen kaaokseen verrattuna. Suhartoa vuosikymmeniä uskollisesti palvelleet kenraalit Yudhoyono ja Wiranto hyödyntävät tätä turvallisuuden kaipuuta.

Megawatista tuli suosittu oppositiojohtaja

Suharto nousi valtaan 1966 hämärissä olosuhteissa syrjäyttäen vallasta karismaattisen, mutta talousasioissa taitamattoman presidentti Sukarnon. Megawati Sukarnoputrin maine perustuu paljolti hänen isänsä karismaan myyttisenä kansallisankarina. Suharto pyrki kesällä 1996 estämään Megawatin valinnan Indonesian demokraattisen puolueen (PDI) puheenjohtajaksi asettamalle johtopaikalle oman edustajansa.

Suharton manipulaatio johti pääkaupungissa Jakartassa ennennäkemättömän rajuihin katumellakoihin, jotka armeija kukisti kovin ottein. Kenraali Yudhoyono toimi tuolloin Jakartan sotilasyksikön johtajana. Megawatista tuli maan suosituin poliitikko. Demokraattinen puolue hajosi ja Megawati nousi laajemman siiven, Indonesian demokraattisen puolueen Taistelu (PDI-P) puheenjohtajaksi. Vanhoilliset muslimijohtajat pyrkivät kaikin tavoin estämään naisen nousun presidentiksi.

Presidentti Abdurrahman Wahid joutui terveyssyistä ja korruptiosyytteiden vuoksi eroamaan heinäkuussa 2001 ja nimitti tuolloisen varapresidenttinsä Megawatin seuraajakseen. Wahid edusti sattumoisin maan laajinta muslimijärjestöä Nahdatul Ulamaa ja niinpä uskonmiestenkin oli pakko hyväksyä naispresidentti.

Megawati osoittautui pettymykseksi kaikille niille, jotka olivat odottaneet demokraattisia uudistuksia. Hänellä oli alunperin kannatusta nimenomaan kansalais-, ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöissä sekä ammattiyhdistysliikkeessä.

Megawati muutti presidentin palatsiin, missä oli sisarineen viettänyt lapsuutensa ja ryhtyi sen jälkeen shoppailua harrastavaksi kotirouvaksi, jolta ei näyttänyt heltiävän mitään sanottavaa maata ravisuttaneiden talouskriisien tai etnisten ja uskonnollisten väkivaltaisuuksien suhteen. Hän ryhtyi avoimesti yhteistyöhön armeijan kanssa pyrkien estämään Indonesian hajoamisen.

Kenraalit palaavat valtaan Itä-Timorissa

Itä-Timorissa äänestettiin kansanäänestyksellä itsenäisyyden puolesta 1999, mutta Indonesian valtaa tukeneet piirit pyrkivät väkivallalla pelottelemaan itätimorilaiset luopumaan itsenäisyyshaaveistaan. Kenraali Wiranto toimi armeijan ylipäällikkönä ja hänen katsotaan olevan suoraan vastuussa Itä-Timorilla tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. YK:n sotarikoksiin erikoistunut tuomioistuin etsintäkuulutti Wiranton Interpolin kautta toukokuussa. Mikään laki Indonesiassa ei kuitenkin estänyt häntä ryhtymästä presidenttiehdokkaaksi.

Wiranto edustaa Suharton kauden armeijan valvomaa Golkar-puoluetta, joka oli korporatistinen, näennäisesti laajojen kansalaispiirien yhteenliittymä, johon kaikkien valtion virkamiesten oli pakko kuulua mikäli mielivät säilyttää virkansa.

Vuoden 1998 vallanvaihdoksen yhteydessä armeija avasi useampaan otteeseen tulen mieltään osoittavia opiskelijoita vastaan. Wirannon katsotaan antaneen määräykset.

Kenraali Susilo Bambang Yudhoyono toimi Megawatin turvallisuusasioista vastaavana ministerinä aina tämän vuoden maaliskuuhun asti, jolloin erosi tehtävistään ja perusti oman puolueen nimeltään Demokraattinen puolue (PD). Yudhoyono voitti amerikkalaisten ja australialaisten luottamuksen myötäillessään näiden teoriaa, jonka mukaan Balin pommi-iskun ja Jakartan Marriott-hotellin vastaisen terroristi-iskun taustalla ovat kansainväliset terroristiverkostot Al-Qaida ja Jamaah Islamiyah.

Yudhoyono esiintyy korruption vastaisena rehellisenä ja riippumattomana virkamiehenä ja näyttää täysin unohtaneen pitkän sotilasuransa. Viime vuoden toukokuussa Yudhoyono kuitenkin aloitti massiivisen sotilashyökkäyksen öljyrikkaan Acehin alueen itsenäisyysliikettä vastaan. Acehiin on lähetetty 30 000- 40 000 sotilasta ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt raportoivat armeijan väkivaltaisuuksista.

Kenraali Yudhoyono on pitkän virkauransa aikana toiminut kenraali Wiranton läheisenä yhteistyökumppanina ja he molemmat osallistuivat Itä-Timorin miehitykseen vuonna 1975. Miehitys aloitti uuden pitkän sortokauden Itä-Timorilla, joka oli vasta vapautunut Portugalin siirtomaavallasta. Yudhoyonoa voidaan näin ollen pitää osasyyllisenä Itä-Timorilla miehityksen aikana ja itsenäisyysäänestyksen yhteydessä tapahtuneisiin väärinkäytöksiin. Samoin hän lie osittain vastuussa Jakartassa sattuneista mielenosoittajien surmista Suharton eroamisen jälkeisessä kaaoksessa.

Laulavat kenraalit lupaavat ihmeitä

Kenraali Yudhoyonon perustama uusi puolue voitti huhtikuun eduskuntavaaleissa seitsemän prosenttia äänistä, kun taas Megawatin puolue menetti noin 17 prosenttia edellisten vaalien äänimäärästä. Yudhoyonon puoluetta johtaa hänen vaimonsa heidän kotitalostaan. Kenraalin varapresidenttiehdokas, liikemies Jusuf Kalla on yhä Golkarin jäsen - kuten Wiranto - eikä ole siis ehtinyt edes liittyä Yudhoyonon vastaperustettuun puolueeseen. Wiranton varapresidenttiehdokkaana sen sijaan on entisen presidentin Abdurrahman Wahidin veli Salahuddin Wahid.

Sekä Yudhoyono että Wiranto ovat kaikin keinoin yrittäneet irrottautua menneiden vuosien väärinkäytöksistä ja nykyisen hallituksen epäonnistuneesta talouspolitiikasta. Kenraalit lupaavat poistaa köyhyyden muutamassa vuodessa, luoda työpaikkoja ja nostaa kansalaisten tulotasoa. Molemmilta kenraaleilta nämä lupaukset sujuvat parhaiten laulaen. Indonesian tulevan nuotin tulee kuitenkin viime kädessä määrittelemään Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki, jonka talutusnuorassa velkaantunut Indonesia yhä on vuoden 1997 talouskriisin jäljiltä.

Indonesian presidentinvaalit herättävät muitakin maita koskevan kysymyksen: kuinka vuosikymmeniä diktatuurin alla elänyt koulujakäymätön kansa saadaan vaatimaan uusilta poliittisilta johtajiltaan muutakin kuin komeaa lauluääntä?

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka opettaa Aasian historiaa Mahidolin yliopistossa Thaimaassa.

MARJA-LEENA HEIKKILÄ-HORN

9.7.2004
www.turunsanomat.fi
Copyright © 2002 Turun Sanomat

GANDHI-DYNASTIAN JOUTSENLAULU

Intian yllätykselliset parlamenttivaalit päättyivät keväällä Intiaa pitkään hallinneen Gandhi-dynastian voittoon. Vuonna 1996 Intian kongressipuolue hävisi vaalit hindunationalistiselle Bharatiya Janata puolueelle (BJP), eikä kongressipuolueen italiaissyntyisen johtajan Sonia Gandhin uskottu milloinkaan pystyvän palauttamaan Intiaa lähes 100 vuotta johtanutta kongressipuoluetta valtaan.

Sonia Gandhi luopui kuitenkin pääministerin virasta ja kongressipuolueen pääministeriksi nousee entinen valtiovarainministeri Manmohan Singh. Sonia Gandhin lasten odotetaan jatkavan suvun perinteitä kongressipuolueen johdossa.

Intian kongressipuolue perustettiin 1885 nimellä Intian kansallikongressi eräänlaiseksi herrasmiesklubiksi, jonka tarkoitus oli kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti saavuttaa tasa-arvoinen asema Intiaa tuolloin hallitsevien englantilaisten herrasmiesten kanssa. Kongressi ei tavoitellut itsenäisyyttä, autonomia tai laajojen kansankerrosten hyvinvointia, vaan pyrki yksinomaan intialaissyntyisen brittimielisen eliitin valtaannousuun.

Motilal Nehru oli Intian kansalliskongressin kantavia jäseniä – perinpohjin englantilaistunut lakimies, jonka perheessä eurooppalaiset pöytätavat ja sivistynyt brittiaksentti olivat korkeassa kurssissa. Motilal lähetti poikansa Jawaharlalin emämaahan Englantiin oppimaan lisää käytöstapoja ja lukemaan britti-isäntien lakia. Intia ja muu maailma alkoivat kuitenkin muuttua viime vuosisadan alkupuoliskolla. Bengalilaiset intellektuellit suorittivat terrori-iskuja brittihallintoa vastaan ja eri puolilla Intiaa nousi pieniä kapinanpoikasia.

Etelä-Afrikan intialaisväestön oikeuksia puolustanut Mahatma Gandhi palasi kotimaahansa ja oli todistamassa brittien ehkä järkyttävintä kansanmurhaa Amritsarissa 1919, missä tuhansia aseettomia sikhejä, naisia ja lapsia teloitettiin. Amritsarin verilöylyä pidetään Intian itsenäisyysliikkeen käännekohtana. Sen jälkeen Mahatman ihailijakuntaan liittyneet Motilal Nehru ja Intiaan palannut Jawharlal aloittivat avoimen kampanjan brittihallintoa vastaan.

Nehru-Gandhi-dynastia johtanut itsenäistä Intiaa

Elokuussa 1947 unelma toteutuikin ja Jawaharlal Nehrusta tuli itsenäisen Intian ensimmäinen pääministeri. Intian niemimaa jaettiin kuitenkin traagisesti kahdeksi eri valtioksi Intiaksi ja Pakistaniksi. Muslimit joutuivat lähtemään evakkoon hindulaiseksi mielletystä Intiasta muslimien hallitsemaan Pakistaniin. Valtavan muuttoliikkeen vanavedessä tapahtui hirvittäviä väkivaltaisuuksia puolin ja toisin hindujen ja muslimien välillä, eikä näitä raakuuksia ole unohdettu. Jawaharlal Nehru pyrki luomaan sekularisoituneen Intian, estääkseen vastaavat uskonnollis-etniset väkivaltaisuudet jatkossa.

Hänen tyttärensä, pääministeri Indira Gandhi, jatkoi nimellisesti isänsä vasemmistolaiseksi luonnehdittua sekularisoitunutta politiikkaa, mutta manipuloi samalla oman valtansa pönkittämiseksi eri uskonnollisten ryhmien keskinäisiä suhteita. Hän sai surmansa 1984 omien sikhi-vähemmistöön kuuluvien henkivartijoidensa aseista. Vain muutama vuosi aiemmin, Indira Gandhi oli määrännyt Intian armeijan hyökkäämään sikhien pyhään kaupunkiin Amritsariin, täten toistaen vuoden 1919 verilöylyn.

Indiran poika, pääministeri Rajiv Gandhi puolestaan sekaantui Sri Lankan sisällissotaan lähettämällä Intian joukkoja Sri Lankalle. Rajiv sai surmansa tamil-terroristin itsemurhaiskussa 1991. Rajivin kuoleman jälkeen kongressipuolueen johtoportaan katseet suuntautivat hänen italialaissyntyiseen leskeensä Sonia Gandhiin. Vuonna 1998 Sonia Gandhi lopulta pitkän epäröinnin jälkeen otti kongressipuolueen ohjat käsiinsä, mutta puolue epäonnistui vuoden 1999 vaaleissa ja sen uskottiin häviävän historian pölykoppaan. Hindunationalistinen BJP vahvisti valta-asemiaan vaaleissa suositun pääministeri Atal Behari Vajpayeen ansiosta.

Hindulaisuus nousee poliittiseksi ohjelmaksi

BJPn juuret ovat 1950-luvulla perustetussa Nehru-Gandhi-dynastian vastaisessa Jana Sangh-puolueessa, joka vierasti kongressipuolueen sosialistista ja sekularistista kielenkäyttöä. BJPn johtohahmot Vajpayee ja varapääministeri Lal Krishan Advani olivat Jana Sanghin perustajajäseniä. Jana Sanghin, joka 1980 muutti nimekseen BJP, katsotaan olevan lähellä huomattavasti radikaalimpaa hindunationalistista järjestöä nimeltään Kansallinen vapaaehtoisjärjestö (Rashtriya Svayamsevak Sangh eli RSS), joka kiellettiin vuonna 1948 sen jälkeen kun eräs RSSn jäsen oli murhannut Mahatma Gandhin. BJPn juuret ovat syvällä hindunationalismissa, muslimiem ja muiden uskonnolisten vähemmistöjen vastaisessa ideologiassa ja – mitä nykykiellelä kutsutaan – hindufundamentalismissa.

L.K.Advani johti 1992 väkivaltaista Babri-moskeijan tuhoamisoperaatiota Ayodhyan kaupungissa. Hindufundamentalistien tulkinnan mukaan Ramajana-eepoksen Rama eli Vishnujumalan ruumillistuma on syntynyt Ayodhyassa sillä nimenomaisella paikalla, mihin mogulisulttaani Babar 1600-luvulla rakennutti moskeijan.

Kongressipuolue on aina esittäytynyt kansan laajojen kerrosten edustajana, Nehrun kaudella katsottiin silloiseen Neuvostoliittoon ja pyrittiin luomaan raskaaseen teollisuuteen nojaava talous. Maailmapolitiikassa Intia kuului sitoutumattomiin maihin. Indira puolestaan viljeli sosialistisia iskulauseita, lupasi poistaa köyhyyden ja vastusti Vietnamin sotaa sekä USAn politiikkaa Aasiassa. Tämä johti hänet Neuvostoliiton leiriin. Amerikkalaiset alkoivat vastavetona systemaattisesti tukea Pakistanin vaihtuvia sotilasdiktaattoreita.

Nehrujen perhe – Indira solmi avioliiton Gandhi-nimisen zarathustralaisen parsin kanssa, joka ei ollut sukua hindulaiselle Mahatma Gandhille – kuuluu Intian korkeaan pappiskastiin ja on aina ollut hyvinkoulutetun ja ylellisyydessä elävän eliitin etujen ajaja. Tukea eliitti on hakenut köyhiltä, alakastisilta, maattomilta ja osattomilta, jotka edustavat Intian kansan laajaa enemmistöä. Intian vasemmistopuolueet kuten molemmat kommunistiset puolueet ovat yleensä antaneet tukensa kongressipuolueen sosialistisävytteiselle politiikalle.

Intian köyhät eivät ole hyötyneet uudistuksista

Rajiv Gandhin aloittama Intian talouden avautuminen on jatkunut myös hinduhallituksen aikana ja maan suppea keskiluokka on tästä huomattavasti hyötynyt. Ulkomaiset sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita intialaisesta tietotaidosta tietotekniikan alalla ja englantia puhuvat intialaiset ovat saaneet Intian mittapuun mukaan korkeastipalkattuja työpaikkoja puhelinpalvelufirmoissa. Talouskasvu on ollut 7-8 prosentin luokkaa ja BJP mainostikin saavutuksiaan 20 miljoonaa US dollareita maksaneella mainoskampanjalla ennen vaaleja vakuutellen “Intian loistavan”. Puolet Intian alle kouluikäisisitä lapsista ovat aliravittuja, sadat pienviljelijät ovat kohtuuttoman velkaantumisen seurauksena paenneet itsemurhaan ja suurkaupunkeja ympäröivissä slummeissa asuu kymmeniä miljoonia ihmisiä alkeellisissa epähygienisissä oloissa.

Kongressipuolue on palannut valtaan melko heiveröisellä äänten enemmistöllä ja varovaisilla lupauksilla poistaa köyhyys ja pitää markkinat avoinna ulkomaisille sijoittajille. Tärkein lupaus – ja ehkä myös helpoimmin toteutettavissa oleva – on jatkaa kongressipuolueen perinteistä sekularisoitunutta politiikkaa. Moni intialainen – ja ehkä myös ulkomainen sijoittaja - on saanut tarpeekseen eri uskontokuntien välisistä jatkuvista kahakoista.

Kehitysmaiden vaaleissa on nähtävissä huolestuttava trendi, missä suhteellisten vapaiden vaalien jälkeen entiset vallanpitäjät takertuvat epätoivoisesti valtaan eikä uutta hallitusta pystytä muodostamaan. Kokoomushallituksen muodostaminen maissa, missä poliittinen valta on perinteisesti ollut muutamien perheiden, maanomistajaluokan, armeijan tai pienen hyväosaisen eliitin käsissä on vaikeaa. Yhteiskunnan sisäänrakennetut valta- ja vasallisuhteet eivät kestä voimakasta ravistamista. Tämä on koettu Burmassa, Kambodzhassa, Sri Lankalla ja Indonesiassa. Samat perheet ja klikit palaavat valtaan - vaaleista huolimatta.

Sonia Gandhin poika Rahul Gandhi valittiin eduskuntaan isänsä Rajivin vaalipiiristä. Tytär Priyanka osallistui myös aktiivisesti äitinsä ja veljensä vaalikampanjaan. Pääministerin viran luovuttaminen Manmohan Singhille ei ehkä sittenkään vielä merkitse Gandhi-dynastia täydellistä luopumista poliittisesta vallasta.

Marja-Leena Heikkilä-Horn (FT)
Aasian historian opettaja Mahidolin yliopistossa Thaimaassa

KEPEÄSTI VAKAVASTA ASIASTA
Naiset Miesten paratiisissa

Thaimaa on surullisen kuuluisa seksiturismistaan. Arviot kaupattavien tyttöjen lukumäärästästä liikkuvat 200.000 ja kahden miljoonan välimaastossa. Aiheesta on tapana kirjoittaa vakavan huolestuneena ja moraalisesti närkästyneenä. Onhan toki pöyristyttävää, että buddhalaisessa Thaimaassa on suunnilleen yhtä paljon huoria kuin munkkeja.

Suomalaiset toimittajat Annabella ja Annika Åsvik ovat kuitenkin valinneet toisenlaisen lähestymistavan tyttöbisnekseen kirjassaan Miesten paratiisi. Kirja on kepeästi ja sujuvasti kirjoitettu ja siitä puuttuu täysin paheksuva ja moralisoiva ote. Toimittajat ilmoittavatkin haluavansa ymmärtää ilmiötä myös miesten kannalta. Mikä ajaa noin kolme miljoonaa länsimaista miestä lomailemaan juuri Thaimaassa? Mikä saa miehen jättämään perheensä, kotinsa ja työpaikkansa ja muuttamaan Thaimaahan? Mikä saa miehen hullaantumaan baarityttöön, jonka kieltä, uskontoa ja kulttuuria hän ei ymmärrä? Mikä Thaimaan tytöissä viehättää?

Åsvikit vastaavat kysymykseen sekä itse että antavat miesten kertoa tuntemuksiaan. Kirja perustuu toimittajakaksikon – äidin ja tyttären – noin vuoden kestäneeseen oleskeluun Thaimaassa sekä useampiin lyhyempiin vierailuihin. He ovat istuneet iltaa erityisesti länsimaalaisille miehille tarkoitetuissa tyttöbaareissa eri lomakeskuksissa. He ovat jututtaneet tyttöjä – joista he eivät halua käyttää sanaa prostituoitu. He ovat haastatelleet sekä asiakkaita että baarien omistajia. Osa miesten intiimimmeistä kommenteista on peräisin internetin keskustelupalstoilta. Kirja ei pyri olemaan tiukan akateeminen tukimus, tekstiä eivät paina sosiologiset termit eivätkä raskaat alaviitteet. Kirja on tarkoitettu helppolukuiseksi oppaaksi Thaimaahan ja sen kulttuuriin. Kirjan lopussa mainitaan kuitenkin toistakymmentä teosta, joihin asiasta vakavammin kiinnostunut lukija voi tarttua.

Kirja on kepeydestään huolimatta hyvä johdatus aiheeseen. Se valottaa avoimesti myös tyttökaupan ikävämpiä puolia, mainitsee sukupuolitaudit, HIV-tartunnat, huumeet ja tyttöjen köyhyyden, joka heidät on baareihin ajanut. Kirjoittajat viittaavat Thaimaan tiukan hierarkiseen luokkayhteiskuntaan, missä Koillis-Thaimaan pienviljelijöiden tyttärillä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia käydä kouluja. Kirja valottaa tyttö- ja poikakaupan liepeillä pyörivää poliisikorruptiota ja kansainvälistä ihmiskauppaa. Kirja kertoo miten joitakin länsimaisia miehiä on surkuhupaisesti höynäytetty.

Thaimaa on raaka ja armoton yhteiskunta köyhille ja kouluttamattomille. Pattayan, Patpongin tai muiden turistikohteiden länsimaisille miehille tarkoitettuihin baareihin päässeet tytöt ovat Thaimaan köyhälistön yläluokkaa. Kirjoittajat ovat aivan oikeassa väittäessään, että nämä tytöt eivät ole huoria tai prostituoituja. Huoria – thaimaalaisen mittapuun mukaan - ovat tytöt pimeissä suttuisissa bordelleissa, missä käyvät kalastajat, rekka- ja riksakuskit, laittomat maahanmuuttajat ja muut tyttöjen sosiaalisen taustan omaavat asiakkaat. Termiä huora tai prostituoitu ei myöskään käytetä äveriäitä pankinjohtajia, liikemiehiä, poliitikkoja, poliisipäälliköitä ja armeijan upseereita palvelevista tytöistä. He ovat laulajattaria tai klubiemäntiä. Hieromalaitosten isojen näyteikkunoiden takana istuvat tytöt eivät myöskään katso olevansa huoria tai prostituoituja.

Thaimaan tiukan hierarkisessa luokkayhteiskunnassa myös miesten ammattimaiset viihdyttäjät on luokiteltu eriarvoisiin ryhmiin. Miesten paratiisissa kuvatut tytöt ovat omassa yhteiskuntaluokassaan niitä harvoja onnekkaita, jotka voivat taloudellisesti avustaa vanhempiaan, kouluttaa nuoremmat sisaruksensa, maksaa veljiensä ja poikaystäviensä pelivelat ja elättää omat lapsensa. Kaiken lisäksi he voivat haaveilla muutosta rikkaaseen Eurooppaan huolehtivaisen ja kiltin – joskin ehkä vanhemmanpuoleisen - länsimaisen miehen aviosiippana. Kumpi kauppaa haavekuvia kummalle, tyttö asiakkaalle vaiko asiakas tytölle?

Marja-Leena Heikkilä-Horn (FT)
Arvostelu ilmestyi Turun Sanomissa 28.9.2004

RIKAS KÖYHÄ BURMA
Vaurastuminen lisännyt eriarvoisuutta

Kännykät pirisevät Rangoonin keskustan teräksisen tyylikkäässä italialaiskahvilassa. Äveriäät nuoret miehet näpräävät kännyköitään kuvankauniiden tyttöystävien siemaillessa cafe lattea välinpitämättömän näköisinä. Useimmilla miehillä on perinteinen pikkuruudullinen pitkä lannevaate eli longyi, jonka vyötärön kaulukseen kännykkä tungetaan.

Burma – tai nyttemmin Myanmar - on huimaa vauhtia muuttumassa sotilashallinnon lupailemaksi "moderniksi, kehittyneeksi valtioksi" etenkin pääkaupungissa Rangoonissa. Autokanta on lisääntynyt räjähdyksenomaisesti, pakokaasupäästöistä tai liikenneturvallisuudesta ei kukaan piittaa. Ydinkeskustaa komistaa kaksi pilvenpiirtäjää, jotka kilpailevat kaupungin silhuetissa maan pyhimmän pagodin, kultaisen Shwedagonin kanssa.

Kauppaboikotista ei ole tietoakaan

Vielä muutama vuosi sitten silmälasit ostettiin "silmälasikadulta", missä intialaiset optikot istuivat nurin käännetyn hedelmälaatikon päällä ja viilailivat linssejä tärkeän näköisinä. Nyt silmälasikadulla on loisteputkilampuin valaistuja, ilmastoituja optikonliikkeitä, joista saa viimeistä huutoa olevat italialaiset merkkikehykset.

Rangoonin keskustaa koristaa olut-, tupakka- ja kahvimainokset, jotka kilpailevat huomiosta sotilashallituksen iskulauseiden kanssa. Ydinkeskustan näkyvin hallituksen pystyttämä iskulausetaulu on jäämässä rehevän puuston varjoon, eikä kukaan ole ainakaan toistaiseksi välittänyt kaivaa esiin näitä kuolemattomia viisauksia:

“Kansan Tahto:
Vastustakaa niitä, jotka tukeutuvat ulkomaisiin voimiin ja esittävät kielteisiä mielipiteitä.
Vastustakaa niitä, jotka yrittävät järkyttää Valtion tasapainoa ja kansakunnan edistystä.”

Talous on selvästikin noususuhdanteessa ja kotimainen kysyntä vilkastunut. Myös turismi on elpynyt. Suurimmat seuramatkaryhmät tulevat Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta. Yksityiset matkailijat ja reppuselkäturistit tulevat joka puolelta maailmaa.

Merkittävimmät ulkomaiset investoijat ovat Singapore, Malesia ja Thaimaa. Japani ja entinen siirtomaaisäntä, Iso-Britannia ovat edellisten lisäksi tärkeimmät kauppakumppanit. Länsi-Burmasta, Arakanin osavaltiosta on löytynyt maakaasua, jota etelä-korealaiset yhtiöt ryhtyvät lähiaikoina poraamaan. Oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin kaipaama talous- ja matkailuboikotti on siis epäonnistunut täydellisesti.

Kiinalaiset muslimit muuttavat Burmaan

Suurin osa kulutustavaroista on peräisin Kiinan kansantasavallasta ja Thaimaasta. Pohjois-Burmaan on viimeisten 10 vuoden aikana muuttanut tuhansia kiinalaisia siirtolaisia. Heistä yllättävän suuri määrä on muslimeja Yunnanin maakunnasta. He ostavat itselleen burmalaiset henkilöllisyystodistukset ja saavat täten oikeuden käydä kauppaa paikallisessa valuutassa eli kyateissa. Kiinalaisnaiset puuteroivat kasvonsa keltaisiksi thanaka-puuterilla burmalaiseen tapaan ja panevat lapsensa burmalaisiin kouluihin.

Kouluopetus on tosin melko alkeellista ja kaikki keskiluokan lapset saavatkin yksityisopetusta, joka nielee valtavia summia perheen budjetista. Yksityisopettajat tai tuuttorit puolestaan ansaitsevat kymmenkertaisesti koulussa opettavan tuloihin verrattuna. Huhun mukaan tuuttorit antavat vastaukset tuleviin monivalintatehtäväkokeisiin.

Tuttavaperheen intialainen englanninkielen yksityisopettaja ei häikäissyt käytännön kielitaidollaan. Keskustelu käytiin tyyliin:
- Kuinka monta tuntia viikossa teillä on opetusta?
- Neljä vuotta.
- Onko hän ahkera oppilas?
- 7.500 kyatia.
- Mitä opiskelitte yliopistolla?
- Monessa perheessä.

Burmalaisten englanninkielen taito romahti 1970-luvulla, jolloin silloinen diktaattori Ne Win vähensi englanninkielenopetusta kouluissa. Nykynuoriso opiskelee tämän sukupolven johdolla eikä näin ollen myöskään opi kovinkaan sujuvaa englantia.

Diktaattorin perhe pidätetty

Yli 90-vuotias Ne Win ohjaili pitkään kulissien takana Burman sotilasjunttaa, mutta on nyt kotiarestissa tyttärensä Sanda Winin kanssa. Tyttären miestä ja heidän kolmea poikaansa syytetään maanpetoksesta ja heitä uhkaa kuolemantuomio.

Ne Winin suosikkitytär, Sanda Win oli maan vihatuimpia naisia, joka häpeämättä käytti hyväkseen isänsä tuomaa korkeaa asemaa perheen yksityisiin liiketoimiin. Perheen kolme kaksikymppistä poikaa liikkuivat aina oman henkivartijakaartin kanssa ja terrorisoivat ikätovereitaan diskoissa ja baareissa. Isän ja poikien arvellaan saavan ankarat tuomiot, joita myöhemmin lievennetään vähin äänin korkeammissa oikeusasteissa. Nykyjuntta on pessyt kätensä Ne Winin perheestä ja etenkin armeijan tiedustelunpalvelun johtaja, Khin Nyunt on näyttävästi katkaissut siteensä ykkösperheeseen.

Burman nopea vaurastuminen on jakanut kansan. Ne Winin hallituskaudella vain sotilaseliitti rikastui ja kansa oli tasa-arvoisen köyhää. Nyt luonnonrikkauksia myydään pilkkahintaan ulkomaille ja rahat jaetaan armeijan, yksityisten liikemiesten ja salakuljettajien kesken. Burman valuutta kyat on puolittunut arvossa runsaan vuoden aikana ja rikkaita ovat vain ne, joilla on mahdollisuus käydä kauppaa dollareissa. Eriarvoisuus on lisääntynyt, mutta aasialaisella ei ole tapana kadehtia vaurastunutta naapuriaan – sensijaan hänestä pyritään ottamaan oppia.

Tyytymättömyys sotilashallitusta kohtaan on avointa, mutta ei välttämättä puhkea mellakoiksi niin kauan kuin talous näyttäisi tarjoavan mahdollisuuksia vaurastumiseen. Demokratia burmalaiselle merkitsee ennen kaikkea siviilihallintoa, ei sen laajempaa yhteiskunnallista ja taloudellista tasa-arvoisuutta tai oikeudenmukaisuutta.

Ja yritteliäisyys palkitaan Rangoonissakin: pienen hotellin seinällä on iso suomenkielinen juliste: "Suomen joulukaupunki – Turku".

Marja-Leena Heikkilä-Horn (FT)
Kirjoittaja vieraili Burmassa syyskuussa 2002
--------------------------------------------------

Pakistani General Pervez Musharraf is going to visit Finland and Sweden in the first week of July. According to the news reports he will first visit Sweden 4-6 July and come to Finland on 7th July 2004.

As reported by Dagens Nyheter (20.6.04) and some other Swedish newspapers, the General is interested in buying 40 Gripen fighter planes, but the news has been rejected by the Swedish Saab Company.

It would hardly surprise anyone if he was visiting the US or UK; after all he is "major non-NATO ally" in *war against terror*, and the rumours about Gripen purchase despite denials, might explain what he will be doing in Sweden, but what is he supposed to be doing in Finland?

Many are wondering about the reasons for the visit, a group of concerned people like myself, would like to express worries about the situation in Pakistan and invite your attention to the following:

- General Pervez Musharraf was brought to power by a coup organized by some of his "associates" when the elected prime minister of the day tried to fire him.

- His *associates* included pro-Taliban Lieutenant-General Mahmood Ahmed, who was promoted to the directorship of the ISI (Pakistan's Political Secret Service,) right after Musharraf took the reigns of power, and as many will recall in early September 2001 ordered well known *terrorist* Saeed Sheikh to send $100,000 to 9/11 hijacker Mohamed Atta. Mahmood Ahmed was subsequently forced into retirement following the September 11 attacks in New York.
See for details: <http://www.cooperativeresearch.org/timeline/main/mahmoodahmed.html>

- The General promised to bring "true" democracy to Pakistan in 1999. He organized kangaroo elections three years later, whose results were predetermined by the well oiled and well fed machinery if ISI <http://www.fas.org/irp/world/pakistan/isi/>.

- The promise of "true democracy" is by no means the first by a military dictator in Pakistan; it was called *basic democracy* by General Ayub Khan after seizing power in the 50s through 70s, "democracy in the spirit of Islam" by General Zia-ul-Haq in the 80s and early 90s.

- Neither is the corresponding "wars against something" new for Pakistanis. The US and its European allies used to call it "fight against communism" when asked by their citizens about the bizarre fact of supporting the government of General Zia, and now it is called "war against terror", accompanied by special status of "major non-NATO ally" for Pakistan.

However the question, from the point of view of those who have spent, and in many cases sacrificed their lives for democracy and social justice in Pakistan is, *will this be the last time*? Judging from the fact that the turn-coat Dictator is being invited to Finland, the answer looks like a definite NO. There will be new terms invented in future, whenever it suits the rulers in the part of the world which describes itself as *West*.

It is ironic that the very same force, the Pakistani Military, which was used in 1980s and 90s in “war against communism”, with total disregard for the wishes and problems of the people of the country, is now being used in “war on terrorism” once again without any regard to the problems and wishes of the people of the country, and yet the west expects to see respect for democracy in that country! What does it take to learn that just like its predecessor war, the present zeal or "war against terror" is going to create similar if not identical results?

Is it really that difficult to see that the “terrorists”, west is claiming to be fighting against, are in fact nothing but *concoctions* and results of long years of mindless zeal and insatiable greed?
Who doesn't know that the number of Madarsahs (the word madarsah is not alien anymore) in Pakistan grew from 4000 to estimated 40000 during the regime of General Zia-ul-Haq in Pakistan with money provided by the CIA and Saudi Royals? Do I need to establish the relationship between those Madarsahs, or as someone called it "rent-a-son-agencies", and what transpired in Afghanistan and New York?

Without denying the need for diplomatic relations between states which may or may not be democratic, I beg to submit that it does matter if the leaders of countries like Finland and Sweden had the moral courage to reject the flimsiness of the "war against terror", and sometime say no to American tutelage by rejecting clients like Pervez Musharraf of Pakistan, Hosni Mubarak of Egypt, General Saleh of Yemen, gangs of Kings and Sultans of Arab World and elsewhere (do I need to insert the names of all the scum here to prove my point?).

I fully understand that by calling for an end to American tutelage, I will hardly make myself heard by the powers to be, including our Dear President Tarja Halonen, for whom I voted, but do I have a choice? Is there some other way I can tell the world about what Pakistanis are and have been going through during the last 3-4 decades?.

I would rather be rejected than indulge in bigotry by not saying what is pretty obvious: stop using people of Pakistan as Guinea Pigs in your own experiments, *wars against something*, and maniacal greed. I really wish there was someone like Olof Palme in present day Scandinavia, who could publicly name butchers like Franco *satans mördare* without paying attention to how it would be taken in Washington, London, or for that matter Brussels. How else can one describe the present inheritors of Palme if not as “satans hycklare” while they consider selling fighter planes to a country which condemns its own people to perpetual dictatorship.

The point being raised in this letter is not to beg someone to intervene and stop the dictator for us Pakistanis; we like any other nation need to fight ourselves for a dignified life and existence. Rather, what I am trying to ask is to stop providing direct or indirect support to a cancerous outfit like Pakistan's Military Machine, which keeps spending more than half (two-thirds by some estimates) of national budget for itself, has in the past murdered millions in Bengal in 1971, thousands in Baluchistan in 1973-76, thousands in Sindh since 1979, established a sick legal system in the name of Islam, is trying to build Kalabagh Dam despite the unanimous rejection by Provincial assemblies of Sindh, Baluchistan, and Pakhtoonkhwah (NWFP) three of the four constituent units of Pakistan, refuses to allow leaders of the two most popular political parties to come back to Pakistan, and list goes on and on and on.

Niranjan Rajani
Helsinki 27.06.2004


General Pervez Musharraf of Pakistan will be visiting Finland, and among others will be meeting Admiral Juhani Kaskeala, Commander of the Armed Forces of Finland.

The military expenditure in Pakistan has been extremely high for many decades, starting from the first martial law in 1950s. All those years the military political elite of Pakistan has never bothered to pay attention to any public protest about the high expenses which at some stages has consisted of two thirds of the budget. So much so that some people believe that the country has been *made for Military*.

Anyone with a little common sense can easily see what condition the country will be in if it spends most of its budget for for arming itself and committing genocides against its own people as in the case of Bangladesh in 1971, crushing smaller nationalities like Baluch in 1973-76, and Sindhis since 1979, or fighting others' "war-against-something" where *something* equals anything but poverty and illiteracy.

A full investigation of past military expenditures is beyond the scope of this article, so I will concentrate on the present.

In June of this year the defence budget for the fiscal year 2004-2005 was increased: "The increase in the [defence] budget from $2.8 billion to $3.4 billion, which amounts to 21.7 per cent of Pakistan's total budget, comes at a time when relations with India are improving."
See: <http://www.expressindia.com/fullstory.php?newsid=32489>

22 percent is on paper, the actual amount is much much higher, as is stated by the leader of the opposition PPP, who have called it grand manipulation:

*Opp slams defence allocation in ‘anti-poor’ budget*
The Pakistan People’s Party Parliamentarians also expressed reservations over a 21 percent increase in the defence budget and said the raise was “robbing the poor of Pakistan to enrich generals instead of strengthening the defence of the country”.

“The PPP rejects the budgetary figures as manipulation. Three years ago a similar manipulation was resorted to when Rs 27 billion rupees worth of yearly military pensions were shown in budget documents as civil expenditure. This year another fraud was perpetrated when it was announced that the defence expenditure will be cut by withdrawing combat troops working as domestic servants and repatriated to active service. It was a fraud as a new corps of domestic servants is being raised for military officers and the expenditure will again be shown as a civil expenditure. The falsification of defence figures not only continues but has been increased,” he said.
<http://www.dailytimes.com.pk/default.asp?page=story_13-6-2004_pg7_24>

*Opposition's demand for cut in defence budget rejected*
Similarly, Mr Babar [Senator Farhatullah Khan Babar] said, the finance minister was not aware as to what was the share of the army, air force and navy in this allocation. He said actually the defence budget had been increased to Rs250 billion as pensions of retired military personnel and other sensitive institutions which come around 47 billion rupees had been included under the civilian head.
<http://www.hipakistan.com/en/detail.php?newsId=en68411&F_catID=15&f_type=source&day=4>

Not only it is the PPP which holds those views but even Asghar Khan, a Retired Air Marshal believes it to be a wrong policy:
"After the US, Russia, China, and India, Pakistan has the largest army in the world. We are one of the seven nuclear powers. And now that Pakistan has a nuclear deterrent, there is no justification for a large regular army. The size of the regular army should be reduced and a large territorial force created which can be called up at 24-hour notice,..." See: <http://www.dawn.com/2004/06/02/nat7.htm>

According to the same article at <http://www.hipakistan.com>, "Responding to points raised by Opposition members, Finance Minister Shaukat Aziz claimed that the increase in the defence budget was necessary due to "geo-political situation" of the country."

Observe that the Finance Minister Shaukat Aziz who is the architect of the increased spending and manipulation of budget figures, and claims that the increase is necessary due to "geo-political situation", has now been rewarded/promoted to the status of crown prince or "Prime Minister in waiting" and will succeed the Prime Minister very soon. See Paknews.com of 27th June for details: <http://www.paknews.com/top.php?id=1&date1=2004-06-27>

The *geo-political situation* referred to by Mr Aziz is usually a cover word for fighting Washington's wars and/or artificially heightened tensions with India, which too practices the same insanity by increasing its own budget, which was at about $ 14.71 billion in 2003 (increased from $ 10.09 billion in 1999). For evidence of how "a huge fraud being played on the Indian people by successive governments and one mirrored by the generals in military-dominated Pakistan." See:
*Fake Clashes with Pakistan Fuel Calls for Demilitarisation*
<http://www.ipsnews.net/interna.asp?idnews=24130>

Is it really sensible policy on part of the Scandinavian governments to sell arms to Pakistan/India or help the increased military spending of Pakistan by providing legitimacy to a military in civil clothes?

While for me the answer is a simple NO, you might want to send your opinion to your favourite politician, representative or other government officials in Finland and Sweden.

Niranjan Rajani
Helsinki 29.6.2004

Here is some addresses and names to whom you can send your opinions:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
*Suomi*
Presidentti Tarja Halonen <presidentti@tpk.fi>
Kansilapäällikkö Jaakko Kalela <Jaakko.Kalela@tpk.fi>
Lehdistöpäällikkö Maria ROMANTSCHUK, <maria.romantschuk@tpk.fi>
Amiraali Juhani Kaskeala <Juhani.Kaskeala@mil.fi>
Ulkoministeri Erkki Tuomioja, <erkki.tuomioja@eduskunta.fi>
Erityisavustaja Foke Sundman <folke.sundman@formin.fi>
*Sweden*
Prime Minister Göran Persson <registrator@primeminister.ministry.se>
Foreign Minister Laila Freivalds <registrator@foreign.ministry.se>
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomen tuki ADB:n Chong Kneas-satamahankkelle Kambodzhassa
- kansalaisjärjestöjen esittämä arvostelu

toim. Tove Selin, Aasian ystävät ry/30.4.2004

Taustaa

Aasian kehityspankin tukeman Chong Kneasin satamahankkeeseen sisältyi Suomen 1,03 miljoonalla eurolla tukema ympäristöselvitys (Chong Kneas Environmental Improvement project), jonka teki Suomessa Suunnittelukeskus Oy.

Chong Kneasin kunta sijaitsee Tonle Sap –järven rannalla Siem Reapin maakunnan alueella Kambodzhassa. Alueella on mm. maailmankuulu Angkor Watin temppelialue, jonne tulee vuosittain suuret määrät matkalijoita. Alueella asuu pääväestön khmerien lisäksi etnisiä vähemmistöjä eli vietnamilaisia ja chameja.

Kaakkois-Aasian suurin järvi Tonle Sap puolestaan on tunnettu ainutlaatuisena järvenä ja ekosysteeminä. Tonle Sapin erikoisuus on vuosittainen veden määrän suuri vaihtelu johtuen Mekong-joen virtaaman muutoksesta. Tätä on tutkittu myös Suomen rahoittamassa hankkeessa, jonka toteuttivat Tekninen korkeakoulu yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa (WUP-FIN). Tonle Sapin laajuus on sadekaudella 15 000 km2 ja kuivalla kaudella 2500 km2. Tämän valtavan suuren rantaviivan muutoksen vuoksi Tonle Sapilla kelluvat ja rannoilla olevat kylät joutuvat muuttamaan paikkaansa kaksi kertaa vuodessa. Toisaalta kuivalla kaudella paljastuneet tulvatasangot ovat jo vuosituhansia olleet alueen riisinviljelyn ja muun ruoantuatonnon kulmakivi. Hedelmälliset tulvatasangot turvaavat jatkuvat runsaat sadot. Myös alueen kalakannat tarvitsevat tulvatasankoja sadekaudella, jolloin ne kutevat veden alle jäänessä metsissä. Tonle Sap ja Mekong ovatkin olleet kalakannoiltaan ja muulta luonnon monimuotoisuudeltaan hyvin rikkaita. Mutta nyt tilanne on valitettavasti muuttumassa.

Uhat ja ongelmat

Mekongin virtamaan ja Tonle Sapin järven suurin uhka on Kiinan Mekongin yläjuoksille rakentamat vesivoimapadot, ja tänä vuonna alue onkin kärsinyt veden vähyydestä. Myös Suomen tukemalla ADB:n satamahankkeella on potentiaalisesti hyvin merkittävät ja peruuttamattomat ympäristövaikutukset ja sosiaaliset seuraukset. Näitä ei kuitenkaan paikallisten järjestöjen mukaan olla asianmukaisesti selvitetty po. ympäristöselvityksessä eikä ympäristövaikutusten arvioinnissa. Myös Suomen ulkoministeriön julkaisemassa hankedokumentissa (Chong Kneas Environmental Improvement Project, Project Preparatory Techincal Assistance. Identification report September 2002) ei käsittellä sataman tai hankkeen ympäristövaikutuksia. Kohdassa ympäristö puhutaan vain veden epäpuhtauksista ja roskaantumisesta satama-alueella, ei sataman aiheuttamista ympäristövaikutuksista.

Riittämätön YVA-menettely

Järjestöt ovat arvosteleet etenkin hankkeesta tehtyä YVA-raporttia siitä, että YVA-menetely on jopa rikkonut ADB:n omia sääntöjä. Hankeesta järjestettiin julkinen kuuleminen 16. tammikuuta 2004, jota arvosteltiin voimakkaasti. YVA-rosessiin kuuluu ADB:n omien sääntöjen mukaan hankkeen ympäristötietojen toimittaminen kuultavien omalla kielellä (luku 10, OM F2/OP). Kuitenkin Chong Kneasissa jaettiin vain pari päivää ennen kuulemistilaisuutta hankeesta kertovat lennäkit kylän johtajille, khmeriksi. Kuten alussa totesimme suuri osa alueen asukkaita on vietnamin ja chamin kielisiä. Vietnamilaiset ova t erityisen heikossa asemassa, koska diktaattori Lon Nolin aikana alkanut ja Punaisten khmerien ja nykyhallituksen jatkunut vihakampanja on suunnattu vientamilaisia vastaan. Kuulemispäivää muuteltiin ja se soviittiin lopullisesti vasta viikkoa ennen kuulemistilaisuutta. Näinollen paikalle tuli vain 550 henkeä, joka on 5 prosenttia hankkeen vaikutusalueen ihmisistä. YVA:n mukaan noin 15 000 ihmistä asuu hankealueella, ja 8000 heistä siirretään uusille asuinaluelle. Kuulemistilanteessa puhuttiin lähinnä hankkeen myönteisistä ympäristövaikutuksista (roskaantumisen väheneminen) eikä lainkaan mahdollisista kielteisistä vaikutuksista satamarakenteiden vaikutuksesta kalastoon. Kun asiaa kysyttiin, konsultti vastasi ettei mitään perustutkimusta alueen eläimistöstä ja kasvistosta ole tehty. Myöskään sataman aiheuttamaa liikenteen lisääntymisen, mahdollisten öljyvuotojen ym vailkutuksia ei ole selvitetty.

Hankkeelle ei myöskään esitetty mitään sosiaalisen kehityksen vaihtoehtoa ilman suurta satamaa. Hankkeen tarkoitus on kuitenkin edistää sosiaalista kehitystä ja ympäristön tilan parantumista, ja olisikin aiheellista esittää muunlaisia hankkeita näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Suomen rooli

Suomi rahoitti ympäristöselvitystä 1,3 miljoonalla eurolla, ja työn teki suomalainen Sunniittelukeskus Oy. Suomalaisella konsultilla ei ole riittävästi tämän alueen ekologista ja sosiaalista tuntemusta, mutta toisaalta tilaaja eli ulkoministeriö ei sellaista vaatinutkaan. Hankkeen tarjousdokumentissa käy ilmi mitä hankkeelta odotetaan: satamahankeen hyvien puolien esittämistä ja eri ongelmien teknisiä ratkaisuja. Hanketiimiin haettiin vain teknisiä asiantuntijoita, ei ketään Kambodzhaa sai Chong Kneasin aluetta, ekologiaa tai kulttuuria tuntevaa. Tiimiin kuului vain yksi sosiologi, mutta ei esimerkiksi yhtään kulttuuriantropologia tai trooppisen kalatalouden tuntijaa.

Hankkeen heikkoudet on siis suoraan johdettavissa Suomeen ja suomalaiseen asiantutnemattomuuteen. Taustalla voi olla myös suomalaisten kaupallisten intressit, joiden toteutumiseen suursataman rakennushanke antaa mahdollisuuden. Tonle Sapin saastumisen ja ryöstökalastuksen ongelmat sekä köyhyys ovat poliittisia kysymyksiä, joita ei ratkaista teknisin toimenpitein. Suursatamalla on väistämättä suuret ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset koko Tonle Sapin alueelle. Ulkoministeriön olisikin teetettävä hankeesta uusi kattava ja perusteellinen, kansainväliset standradit täyttävä YVA.

Lähteet:
Chong Kneas Environmental Improvement project, project preparatory technical assistance (PPTA) Kingdom of Camboda. Idenficiation Report, Draft, September 2002. Minsitry for Foreign Affairs, Finland.
Letter to Mr Rajat M. Nag, Asian Development Bank, 13.2.2004 by Mak Sithirith, Fishery Action Coalition Team (FACT).
Mekong River Commission Water Utilization Programme - Modelling of the Flow Regime and Water Quality of the Tonle Sap. WUP-FIN. http://www.eia.fi/wup-fin/
Lisätiedot (saatavilla Tovelta):
Mekong Watchin materiaalit
1. Fact sheet describing project background and the overall flaws and
concerns about the Chong Kneas project.
2. Catfish tales on the harbor project
3. Letter from FACT to ADB in February
4. photos, project site maps, etc., powerpoint presentation of Rena Sugita on the project from
5.:Summary of Reviewer’s Comments
6 Memo to Tryggve Gjesdal
7.Text of Mekong Watch's posting
Läh:
Mekong Watch
Cambodia: (c/o NGO Forum on Cambodia)
#9-11, St. 476, Toul Tompoung 1, Phnom Penh
Mobile: +855-(0)12-308 845 Fax: +855-(0)23-214 429
Japan: Maruko Bldg 2F, 1-20-6 Higashi-ueno, Taito-ku, Tokyo 110-0015, JAPAN
Tel: +81-(0)3-3832-5034 Fax: +81-(0)3-3832-5039



Burman pakkotyötä taistelujen keskellä
Artikkeli on ilmestynyt YK-liiton Maailmanpyörä-lehden numerossa 4/03
Kuvia

Tove Selin

Kaakkois-Aasian länsilaidalla sijaitsevan Burman (virallisesti Myanmar) tragedia on maan rikkaat luonnonvarat ja monietnisyys. Ne ovat johtaneet maan tilanteeseen, jossa sotilasdiktatuuri on pitänyt kansalaisia pihdeissään jo vuosikymmenien ajan. Tänään Burman ihmisoikeustilanne on huonoimpia maailmassa, ja se onkin joutunut mm. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n pakotteiden kohteeksi ja osittaiseen kauppasaartoon. Useat länsimaiset suuryhtiöt, viimeisimpänä British American Tobacco, ovat joutuneet vetäytymään Burmasta kansalaispainostuksen jälkeen. ILO:n pakotteiden syy on erityisesti Burmassa harjoitettu pakkotyö, orjuus, jolla on mm. rakennettu mittavia infrastruktuurihankkeita kuten Yadanan kaasuputki Thaimaahan.

Jatkuvaa terroria ja sotimista

Burma on eräs Aasian rikkaimmista maista luonnonvarojensa suhteen, onhan maalla laajat vielä osin koskemattomat mm. tiikkiä kasvavat metsät, maaperässä kaivannaisia kuten kultaa, hopeaa ja jalokiviä sekä runsaat merenalaiset öljy- ja kaasuvarat. Taistelu luonnonvaroista on Burman verisen historian syy.

Burman itsenäistyttyä Britanniasta vuonna 1948 maa oli poliittisessa sekasorrossa. Vuotta aikaisemmin oli murhattu itsenäisyystaistelija Aung San, joka oli neuvotellut vallanjaosta maan lukuisten vähemmistöjen kanssa. Heiveröinen demokratia ei kestänyt, vaan vuonna 1962 vallan otti diktaattori Ne Win.Vuoden 1988 verisesti tukahdutettujen opiskelijamellakoiden jälkeen sotilashallitus joutui pitämään vaalit vuonna 1990, mutta kun Aung Sanin tyttären Suu Kyin johtama Kansallinen demokratialiitto voitti vaalit ylivoimaisesti, juntta vastasi pistämällä voittajat vankilaan tai kotiarestiin. Oppositiojohtaja Suu Kyi on ollut kotiarestissa lähes yhtäjaksoisesti siitä asti. Vuonna 1991 hän sai Nobelin rauhanpalkinnon, minkä jälkeen ulkomaailma alkoi kiinnostua Burman surkeasta ihmisoikeustilanteesta.

Burman sotilasjuntta on sittemmin onnistunut tekemään aselevon 17 vähemmistöarmeijan kanssa, mutta karenit, shanit ja karennit jatkavat vielä itsenäisyystaistelua. Burman yhteiskunta ja talous ovat nyt romahduspisteessä jatkuvan terrorin ja sotimisen jäljiltä. Maan koulut ja yliopistot ovat olleet pääosin suljettuja jo 15 vuotta. Sotilasjuntta on myynyt luonnonrikkauksia eniten tarjoavalle ja rahoittanut sotimistaan huumekaupalla. Sotilaiden ja liikemiesten muodostama eliitti elää suhteellisen mukavaa elämää naapurimaista salakuljetettujen kulutustavaroiden keskellä, kun tavalliset ihmiset joutuvat kamppailemaan ruoka- ja energiapulan kanssa jokapäiväisessä elämässä. Ihmisoikeustilanne on kaikilta osin heikko. Poliitikkojen lisäksi vainotaan tavallisia ihmisiä tehokkaan urkkimis- ja valvontajärjestelmän avulla.

Pakkotyötä vauvasta vaariin

Burman armeija käyttää pakkotyötä säännöllisesti apunaan. Pakkotyö koskee satoja tuhansia miehiä, naisia ja jopa lapsia ja vanhuksia, jotka pakotetaan vasten tahtoaan ja usein palkatta työskentelemään teiden tai rautateiden rakennustyömailla tai toimimaan armeijan viestinviejinä tai työskentelemään armeijan takavarikoimilla pelloilla. Useissa tapauksissa työntekijöiden on otettava mukaan omat tarvikkeensa ja ruokansa.

Pelätyin pakkotyön muoto on toimiminen armeijan aseiden ja tarvikkeiden kantajana. Työssä joudutaan kantamaan raskaita taakkoja syvälle viidakkoon tai jopa taistelukentille. Mikäli kantajat väsyvät tai jäävät jälkeen, sotilaat hakkaavat tai jopa tappavat heidät. Kantajat joutuvat kulkemaan joukkueen edessä, jolloin he ovat vaarassa astua henkilömiinoihin. Heitä, myös naisia ja lapsia, käytetään jopa ihmiskilpinä taisteluissa. Erityisesti vähemmistökansat pakotetaan näihin epäinhimillisiin työtehtäviin.

Marraskuussa 2000 ILO hyväksyi päätöslauselman, jossa tuomittiin Burman pakkotyökäytäntö ja asetettiin sille pakotteet. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun ILO otti pakotteet käyttöön jäsenmaataan kohtaan. Maaliskuussa 2002 Burman sotilasjuntta taipui antamaan ILO:lle luvan perustaa toimisto Rangooniin valvomaan hallituksen pakkotyönvastaisia toimia. ILO:n edustaja sai liikkua periaatteessa vapaasti, mutta häntä seurasivat aina armeijan “turvajoukot”. ILO käynnistikin heinäkuussa 2003 kovemman kampanjan Burman vapauttamiseksi pakkotyöstä aikeinaan perustaa järjestelmä, jossa pakkotyön uhrit voivat hakea korvauksia.

Burman sotilasjuntta (SPDC, State Peace and Development Council) on nyttemmin tunnustanut pakkotyön olemassaolon ja väittää sen tapahtuvan vasten tahtoaan. Se ei kuitenkaan voi kuulemma aina valvoa paikallisia sotilasjohtajia. Kuitenkin kun ILO:n delegaatio meni Burmaan tarkastuskäynnille, SPDC oli tiedottanut kyliin hyvissä ajoin delegaation saapumisesta ja käskenyt kyläläisiä vastaamaan kielteisesti tiedusteluihin pakkotyöstä.

Likaista bisnestä

Burman runsaat luonnonvarat ja ns. ystävällinen bisnesilmasto eli verovapaus, alhaiset palkat ja vapaan ammattiyhdistystoiminnan kielto ovat houkutelleet maahan useita ulkomaisia yhtiöitä viime vuosina. Suurin osa ulkomaisista yhtiöistä on lähialueelta Itä- ja Kaakkois-Aasiasta, mutta joukossa on myös useita länsimaita, etunenässä vanha siirtomaaisäntä Britannia sekä kauppamahti Yhdysvallat. Myös Pohjoismaista Tanskalla on suurehkoja investointeja, ja norjalaisen Scansian Burmassa tehtyjä puutarhakalusteita myydään myös Suomessa.

Amerikkalainen öljy-yhtiö Unocal ja ranskalainen TotalFinalElf rakensivat vuodesta 1992 lähtien kaasuputken Burman rannikolta Yadanan kaasukentiltä Thaimaahan. Burmalaiset pakkotyön uhrit haastoivat Unocalin vuonna 1996 Yhdysvalloissa oikeuteen syyttäen, että kaasuputken työmaalla käytettiin pakkotyötä ja sotilaiden apua kurinpidossa, mikä johti useisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja jopa surmiin. Naisia raiskattiin, kyläläisiä pakkosiirrettiin putken tieltä ja paikallisten ihmisten omaisuutta takavarikoitiin. Asianomaisia avustava amerikkalainen kansalaisjärjestö Earthrights International oli saanut haltuunsa Yhdysvaltain Rangoonin suurlähetystöstä ulkoministeriöön lähetetyn sähkeen, joka todistaa Unocalin tilanneen Burman armeijan “palveluksia” kaasuputkityömaan turvaksi. Molemmat yhtiöt tietenkin kieltävät teettäneensä pakkotyötä tai olleensa tietoisia ihmisoikeusloukkauksista.

Toinen amerikalainen öljy-yhtiö ARCO joutui vetäytymään öljynetsintätoiminnoistaan Burman edustan Andamanmerellä voimakkaan kansalaisjärjestöboikotin ja lobbauksen jälkeen. Myös Texaco ja Premier vetäytyivät protestien jälkeen, ja Unocal on nyt ainoa merkittävä amerikkalainen öljy-yhtiö Burmassa. Briteillä on vanhastaan hyvät kauppasuhteet Burmaan ja useita brittiyhtiöitä toimii siellä edelleen, mutta tämän vuoden marraskuun 6. päivä tuli tieto, että suuryhtiö British American Tobacco (BAT) joutui taipumaan painostuksen edessä ja vetäytymään Burmasta.

Suomalaissyhtiöistä Amerilla on toimintaa Burmassa. Viime toukokuusse se mm. sponsoroi tennisottelua, jonka kunniavieraana oli Burman sotilasjuntan johtaja, pääministeri kenraali Khin Nyunt. Suomessa erityisesti ammattiyhdistysliike on yrittänyt saada Ameria vetäytymään Burmasta.

Nyt Burmasta vetäytymistä vaativan kansalaisjärjestökaampanjan pääkohde on reppuselkämatkaajien raamattu Lonely Planet, joka julkaisee edelleen Burma -matkaopasta, jossa se kehottaa turisteja matkustamaan Burmaan. Burman oppositioliike kuitenkin vetoaa matkailijoihin, jotta Burmaan ei tulisi turisteja, koska useat maan hotelleista ja teistä ovat pakkotyövoiman rakentamia, eivätkä turismin tulot mene kansalle vaan sotilasjuntalle.

Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush allekirjoitti kesäkussa 2003 lain, joka mm. estää burmalaistuotteiden tuonnin Yhdysvaltoihin. Myös Euroopan unioni on kehottanut jäsenmaitaan boikotoimaan Burmaa. Puolet Burman kansantuotteesta menee armeijan ylläpitoon, joten vain kauppasaarrolla ja matkailuboikotilla voidaan Burmaan saada demokratia.

Lähteet:

The Burma Campaign UK
The Burmanet
Earthrights International, Burma Project,
Free Burma Coalition Press Release 28.6.2003: Bush Signs Sanctions Against
Burma's Regime Into Law.
The Global Unions: Companies linked with Burma
Heikkilä-Horn, Marja-Leena: Burma, teoksessa Heikkilä-Horn M-L ja Miettinen Jukka O: Kaakkois-Aasia – historia ja kulttuuri. Otava 2000 Helsinki.
International Confederation of Free Trade Unions (ICFTU): Burma – terror rules. Briefing No 4, June 2003. ICFTU, Brussels.
The Irrawaddy On Line

Kirjoittaja on FM (Japanin tutkimus) ja Aasian ystävät ry:n puheenjohtaja. Hän toimi tällöin Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanjan koordinaattorina.